Vietin talven Ranskassa. Siellä ollessani mietin, mitä haluaisin tuoda tullessani ranskalaisesta elämäntyylistä Suomeen? Toisin mukanani ihmisten tavan tervehtiä toisiaan. Ei vain tuttuja vaan tuiki tuntemattomia kanssaeläjiä. Ei vain juhlassa vaan tavallisen arjen keskellä.
Juoksin aurinkoista Etelä-Ranskan merenrantaa ja kuulin “Bonjour!” lenkkeilijöiden ohittaessa toisensa. Aloin kääntää katseeni vastaantulijoihin, vastata tervehdykseen ja huomasin nopeasti kuuluvani tervehtivien juoksijoiden joukkoon. Istuin pittoreskin kylän joenpientareella ja ohikulkevat lapset, kukin vuorollaan, kääntyvät puoleeni ja lausahtivat “Bonjour Madame”. Irrotin katseeni kirjasta ja katsahdin heihin. ”Bonjour”. Sain usean hilpeän virnistyksen takasin. Tein lähtöä kaupungin kadunvarsikuppilan terassilta ja naapuripöydän naurava seurue kääntyi puoleeni “Bonne journée”. Nyökkäsin heille ja vastasin hymyillen. Esimerkkejä voisin jatkaa loputtomiin.
Olin reissussa yksin ja pienet tervehdykset saivat minut tuntemaan oloni kotoisaksi. Tervehtiminen oli enemmän kuin pelkkä sana “Päivää”. Se oli kohtaaminen. Se oli viesti: näen sinut. Ja siksi tervehdin sinua. Olet osa tätä minkä yhdessä tässä hetkessä jaamme. En ollutkaan yksin.
Sen haluaisin tuoda mukanani Suomeen… näin mietin, kunnes havahduin. Miksi siis en tuo? Kohtaaminen lähtee ihmisistä ja minä olen yksi sellainen. Päätin, että alan aktiivisesti tervehtimään ihmisiä. Siis ilman koiria, ilman vauvoja, suoraan aikuisia ihmisiä itseään. Ja sitten palasin Suomeen.
Hei, huomenta vai hyvää päivää?
Lähdin kotiin tultuani aamulenkille merenrantaan Helsingissä. Vastaani tuli satunnaisia juoksijoita. Rohkaistun. Lupasinhan itselleni tuoda tervehtimisen mukanani. Katsoin ensimmäistä ja nyökkäsin ”Huomenta”. Hymyn värähdys hänen kasvoillaan. ”Huomenta” sain vastaukseksi. Seuraava ei katsonut minuun päin. Ei katsekontaktia. En uskaltanut heittää huomenta-kommenttia katsomattomuuden muurin yli. Seuraava juoksija. Hän hidastaa vauhtia ja lähes pysähtyy kohdalleni. Hänelle kokeilin ”Ihana aamu”. Ja meille syntyi lyhyt lämmin keskustelu lämpimästä aamuauringosta. Tuntuipa mukavalta. Ensimmäisenä aamuna suurin osa ihmisistä vastasi tervehdykseeni. Siitä rohkaistuneena päätin jatkaa kokeiluani.
Seuraavina päivinä uimalaiturilla ”Hyvää huomenta”-avauksen jälkeen ja syntyi iloisia keskustelun pätkiä muiden aamu-uimareiden kanssa. Parkkipaikalla lyhyt katsekontakti, ”Hei” ja pään nyökkäys toimi naapuriautosta nousseen miehen kanssa. Eihän vaan mennyt suomalaisittain liiallisen flirtin puolelle, Ranskassa ei ainakaan olisi, mietin ja totesin ajatukseni turhaksi miehen jo astellessa laukku heiluen katua pitkin. Tuttavallisempi ”Hei” toimii siis lyhyissä kohtaamisissa.
Sitten lisäsin aloitusrepliikkeihin kokonaisen lauseeseen. Pysähtyessäni kivisille rantapientareen portaille kuivaamaan jalkojani vieressäni oli musiikkia kuunteleva jumppaaja ”Ihana, kun olet tajunnut ottaa musiikin mukaan” aloitin ja jatkoimme lyhyeen keskusteluun ulkona liikkumisen ja musiikin riemusta.
Sanoja ja tekoja
Kokeiluni eteni mukavasti. Ja miten monta miellyttävää kohtaamista oli syntynyt muutamissa päivissä. Sitten monipuolistin taas toisten huomioimista. Tervehdyksestä ja lyhyestä keskustelusta pieneen avuntarjoukseen.
Yhtenä päivän huomasin pariskunnan seisovan ja ottavan toisistaan kuvia kaivopuiston muureilla. ”Hei, haluatteko että otan teistä yhteisen kuvan? Hi, do you want me to take a photo of you two?” Ensimmäisenä pysähdyin kysymään iäkkäämmältä saksalaispariskunnalta, seuraavalla viikolla nuorelta jenkkiläis-ranskalaispariskunnalta, sitten Suomessa asuvalta kosovolaiselta pariskunnalta. Kun kulloisetkin kuvat oli otettu, vaihdettiin ajatuksia Suomesta ja Helsingistä. Hyvästellessä pariskunnat kiittivät hymyillen. ”My pleasure” vastasin ja tarkoitin sitä todella. Ilo oli todella molemmin puolinen. Päiväni oli taas rikastunut miellyttävillä kohtaamisilla.
#sanohei
Kun käy kaukana, näkee paremmin myös lähelle. Oikeastaan näkee paremmin itsensä ja sen, mitä on mahdollista itse tehdä. Vaikka sen, miten voi itse olla rakentamassa uutta tervehtimiskulttuuria, jossa näemme ja tulemme nähdyksi.
Se on tämän kesän teemani. Ja kesästä eteenpäin. Ei siis enää kokeilu. Tervehtiminen tekee hyvää kaikille, aloitteen tekijöille ja vastaajille, olimme sitten Ranskassa ja Suomessa. Samalla haaste on heitetty, sillä kulttuuri rakentuu yhteisistä teoista. Tule mukaan ja #sanohei.
