Aito vapaus on ei ole ainoastaan vapautta jostakin vaan vapautta johonkin. Sääntöetiikka tuottaa mielikuvituksettomia ihmisiä, joiden valttikortti ei ole luovuus. Säännöt osoittavat kohti hyveitä.
Hyvejohtajuuden yksi perustava uskomus on se, että johtajuuden ydin on ihminen itse. Ei se, mitä hän osaa tai mitä hän tietää, vaan mitä hän on.
Ihminen kehittää itseään kehittämällä hyveitään eli hyviä tottumuksia. Ennen pitkää näistä hyvistä tottumuksista tulee pysyviä ominaisuuksia.
Tämä hyvejohtajuuden taustalla oleva hyve-etiikka liittyy vain pinnallisesti ”sääntöihin”.
Hyve-etiikan mukaan tärkeintä on uudistaa ihmisen sisin, mitä jotkut kutsuvat ”sydämeksi”. Tämä sisin on yhtä kuin ihmisen arvot, se mikä häntä viehättää tai työntää luotaan. Hyvejohtajuutta luonnehtii asenteen muutos. Ihmisen sisäisen elämän uudistumisen luonnollisena seurauksena ovat hyvät teot.
Hyviä tekoja ei siis tehdä, koska ”se ja se sanoo niin”, eikä pahoja tekoja vältetä, koska ”ne on kielletty”. Pitkälle hyveissä kehittynyttä ihmistä viehättää kaikki hyvä ja kaunis ja työntää luotaan kaikki paha ja ruma.
Tätä taustaa vasten voidaan ehkä sanoa, että vain hyveellinen ihminen on ikään kuin ”vapaa säännöistä”. Tämä ei merkitse vapautta sääntöjen noudattamisesta, vaan vapautta noudattaa sääntöjä.
Siinä määrin missä ihminen – sisäisen elämänsä uudistumisen kautta — ei tunne kiusausta rikkoa sääntöä, hän on vapaa tästä säännöstä.
Siinä määrin missä epärehellinen taloudenhoito ei viehätä johtajaa, hän on vapaa säännöstä ”Älä varasta”. Siinä määrin missä ajatus uskottomuudesta tuntuu ihmisestä pahalta, hän on vapaa säännöstä ”Älä petä ihmistä”. Näiden vastakohta eli rehellisyys, joka näkyy teoissa, olisi ikään kuin persoonan luonnollinen jatkumo.
Mutta vapaushan ei ole vain vapautta jostakin, vaan — ehkä vieläkin enemmän — vapautta johonkin. Mihin (johonkin) olen sitten vapaa, jos olen vapaa säännöistä (jostakin)?
Luova energiani vapautuu, ja vapaudun palvelemaan muita. Tämä — johtajuuden ydin on palvelemista — on toinen hyvejohtajuuden perustava uskomus.
Tätä on jossain määrin käsitelty myös Standford Encyclopedia of Philosophyn hyve-etiikka-artikkelissa (muiden vastaväitteiden ohella). Artikkelissa on yritetty vastata (mielestäni ansiokkaasti) näihin vastaväitteisiin.
Olipas hyvä ja informatiivinen kirjoitus, tuo hyve-etiikka artikkeli. Moni hyve-etiikan vastaväitteistä on itse asiassa itse etiikan vastaväitteitä yleensä, joihin muutkin eettiset teoriat joutuvat vastaamaan. Hyve-etiikalla oli myös sille ominaisia ongelmia, kuten sen suhde deontologiseen etiikkaan (sääntöetiikkaan). Käytän itsekin välillä liian epämääräistä kieltä puhuessani hyve-etiikasta, joka antaa ymmärtää, ettei sillä ole MITÄÄN tekemistä ”sääntöjen” tai objektiivisuuden kanssa. Katson, että kysymys on painopisteestä.
Filosofi Karol Wojtyla (eli Johannes Paavali II) pyrki tekemään synteesin kahden eettisen perustan, velvollisuuden (säännön) ja arvon (hyveen) välillä. Olisi vain enemmän aikaa, niin voisi ottaa selvää onnistuiko hän tässä!
Jason