Onko hyveillä merkitystä strategisessa johtamisessa? Nokian menestys – ja alamäki – osoittavat, että kyllä on. Paljonkin.
Talouselämä julkaisi mielenkiintoisen artikkelin Nokian vaikeuksista (”Ollilan uhkapeli”, 17.9.2010). Se osoitti oivaltavasti hyveiden yhteyden menestyksekkääseen strategiseen johtamiseen.
Nokian menestys 1980-luvun lopulta lähtien perustui useiden hyveiden yhteispeliin koko organisaation tasolla: uskallus, ahkeruus, nöyryys jne. Viime vuosina Nokiasta on kuitenkin tullut mielikuvatasolla pikemminkin kriisiyhtiö. Talouselämän mukaan Nokian tapaus havainnollistaa yritysguru Jim Collinsin uusimpia teorioita, joita hän esittelee kirjassaan Parhaasta pohjalle vai vahvana eteenpäin.
Toimittaja Jyrki Alkion mukaan Nokia on langennut jo neljään Collinsin nimeämään virheeseen: menestyksen synnyttämä ylimielisyys, pidäkkeetön kasvun tavoittelu, riskien ja vaarojen kieltäminen sekä hätäinen pelastuksen etsiminen.
Kiinnostavinta on kuitenkin se, että kaikki mainitut virheet liittyvät hyveisiin – tai siis niiden puutteeseen.
1. Menestyksen synnyttämä ylimielisyys on ylpeyden merkki. Menestyksen parrasvaloissa mahtailevat johtajat alkavat kuvitella olevansa maailmankaikkeuden keskipisteitä ja lakkaavat kuuntelemasta asiakkaiden todellisia tarpeita. Alkion sanoin:
”Nokia on vuosikausia ollut kännykkämaailman kiistaton ykkönen ja suunnannäyttäjä, jonka ei ole tarvinnut miettiä, mitä asiakkaat puhelimiltaan halusivat. Menestys on ruokkinut itsetyytyväisyyttä: tämä on toiminut aiemmin, kyllä se toimii jatkossakin – riippumatta siitä mitä kilpailijat tekevät. Tämän vuosikymmenen aikana Nokia on ollut myöhässä simpukkapuhelimissa, ohuissa malleissa ja kosketusnäytöissä.”
2. Pidäkkeetön kasvun tavoittelu on käytännöllisen viisauden puutetta, mutta se johtuu erityisesti ylpeydestä ja itsekkäistä motiiveista. Menestyksen kirjaaminen yksinomaan omaksi ansioksi – mikä on usein perusteetonta – saa ihmisen liioittelemaan omia kykyjään. Sen lisäksi suuriin kenkiin astuvilla johtajilla on usein tarve päästä näyttämään muille, vaikka viisainta olisikin edetä varovaisesti.
”Hienosti menestyneet yritykset eivät ajaudu kriisiin siksi, että ne muuttuvat laiskoiksi ja varovaisiksi. Päin vastoin, Collinsin tutkimusten perusteella yleisin epäonnistumisen syy on ’yliyrittäminen’. Vaarallista kurittomuutta on kasvuvimma tai panostaminen liiketoimintaan, jossa yrityksellä ei ole erityistä kyvykkyyttä. (…)
”Nokia lähti palveluliiketoimintaan kunnianhimoisin suunnitelmin. Ulospäin näytti, ettei yhtiö tarkkaan ymmärtänyt, mitä se oli tekemässä. Nokia yritti kopioida muiden menestystä ja kehitti muun muassa oman musiikkikaupan, kuvanjakopalvelun ja sähköpostin. Todella varteenotettava kilpailija Nokia on nykyään vain kartta- ja navigaatiopalveluissa. Palveluliiketoiminnan ansaintamalli on yhä epäselvä.”
3. Riskien ja vaarojen kieltäminen on totuudellisuuden puutetta. Viisas päätöksenteko edellyttää todellisuuden tarkastelemista pelottomasti ja ilman toiveajattelua.
”Nokian johto ei ehkä halunnut ymmärtää, kuinka suuren vaaran [Apple ja Google] yhtiölle muodostavat. Steve Jobs esitteli iPhonen vuoden 2007 alussa. Nokia ei vieläkään ole tuonut myyntiin puhelinmallia, joka kunnolla haastaisi Applen puhelimen. (…)
”Nokia on reagoinut kilpailijoiden toimiin uusimalla mutkikasta matriisiorganisaatiotaan. Uudelleenorganisoinnit ja rakennejärjestelyt antavat johtajille tunteen siitä, että yrityksessä tapahtuu jotain, mutta toimet voivat myös olla merkki todellisten ongelmien kieltämisestä.”
4. Hätäinen pelastuksen etsiminen on Collinsin mukaan seuraava yleinen askel ennen lopullista kriisiä. Kyse on usein toiveajattelusta ja realismin puutteesta. Nokian tapauksessa ei voida puhua mistään ihmelääketempuista, mutta Stephen Elopin valinta uudeksi toimitusjohtajaksi on herättänyt paljon ihmetystä.
”Nokian hallitus pelasi uhkapeliä ja palkkasi toimitusjohtajan talon ja toimialan ulkopuolelta. (…) Ulkopuolinen johtaja ei kuitenkaan automaattisesti ratkaisu ongelmia. Konsulttiyhtiö Booz & Co:n keräämän laajan tutkimusaineiston perusteella yhtiön sisältä palkatut toimitusjohtajat tekevät omistajien rahoille paremman tuoton kuin ulkoa tulevat johtajat.”
5. Collinsin mallissa viiden ja viimeinen askel olisi antautuminen tuholla tai näivettyminen. Tämän välttäminen edellyttää palaamista kurinalaisiin johtamiskäytäntöihin, joilla kitketään yrityksestä ylimielisyyden ja toiveajattelun kulttuuri.
Voidaan toki kysyä, onko Talouselämän tuomio liian ankara Nokiaa kohtaan. Markkinajohtajan asema on aina vaikea. On helpompi osoittaa virheitä kuin löytää niihin todellisia ratkaisuja.
Oli niin tai näin, Collinsin uusin malli on hedelmällinen ja tarkkanäköinen teoria, joka osoittaa, etteivät hyveet ole pelkkää pehmoilua. Ne ulottuvat strategisen johtamisen ytimeen.
Hei Oskari,
oli muutamia viikkoja sitten Nokian järjestämässä johtajuuskoulutuksessa, jossa manitsemasi seikat paistoivat läpi.
Vaikka Nokian toiminnan taustalla vaikuttaa Jim Collinsin näkemykset ja johtajat puhuvat koulutuksissa usein perheidensä merkityksestä. Mutta firman strategisessa kehittämisessä nojataan liikaa nykyhetken vahvuuksiin. Kun kysyin miten käy yksiin Collinsin näkemyksen kanssa se, että palkataan toimitusjohtaja firman ulkopuolelta, en saanut kannanottoa.
terveisin,
Markku