Kiiltävä musta Porsche 911 ajoi Korkeavuorenkadun laidassa olleeseen vapaaseen parkkipaikkaan hieman vinossa. Ohikulkeva vanhempi herrasmies pysähtyi välittömästi näyttämään Porschelle kuinka paljon tilaa oli edelläolevaan autoon.
Tämä spontaani avunanto herätti minussa kunnioitusta. Hetkeäkään empimättä jalankulkija oli auttamassa parkkeeraamisessa. Mahtavaa!
Toisaalta:
- Auto oli uutta mallia, joten siinä saattoi hyvin olla etu- ja takatutkat, mikä olisi periaatteessa tehnyt tämän varttuneen herran avun tarpeettomaksi.
- Porsche oli parkkeraamassa kohtaan, jossa oli kaksi perättäistä vapaata paikkaa, joten tutkien tai parkkiavun käyttö ei ehkä ollut kovin välttämätöntä.
Näistä tekijöistä huolimatta välitön auttaminen oli upea ele! Eivät kaupunkilaiset täysin kylmiä ole.
Buddhalaiset munkit ja auttamisen anatomia
Parhaimmillaan auttamisessa on kaksi osapuolta, jotka molemmat hyötyvät. Autettava selviää helpommalla ja auttaja saa merkitystä elämäänsä.
Muistan yläasteen opettajani kertoneen, kuinka buddhalaiset munkit kiertävät kerjäämässä päivittäisen elantonsa. Munkit eivät kiitä almuista, vaan antajat. Antajat kiittävät munkkeja siitä, että he antavat mahdollisuuden auttaa. Tämä kuva jäi elämään mieleeni.
Antaminen antaa enemmän kuin saaminen.
Rouva N. E. Gatiivisuus
Porsche-tarinassa on kuitenkin myös kolmas osapuoli. Vanhempi herrasmies ei ollut liikenteessä yksin, vaan vaimonsa kanssa. Kun mies pysähtyi auttamaan parkkipaikan hakemisessa, jatkoi vaimo matkaa. Kymmenen metrin kuluttua vaimo kääntyi katsomaan mihin mies oli jäänyt.
Vaimon ilme oli näkemisen arvoinen.
Jos reaalimaailman rajoitteet eivät olisi estäneet, olisi leuka pudonnut maahan asti. Pudonnut leuka ja sadat kasvon lihakset väänsivät naaman kertomaan kaiken tarvittavan:
”Et. Voi. Olla. Tosissasi. Siis mitä ihmettä sinä TAAS puuhaat?!
Tule pois sieltä! Siellä on parkkeeraus kesken.”
Ilme meni agressiivislatistavien ilmeiden listallani top 3:een heittämällä. Ihan tosi. Ilme oli kuin jauhelihamylly, josta mies puristettiin läpi — paitsi ettei mies huomannut sitä. Tämä oli siinä mielessä yllättävää, että rouva vaikutti ennen terminator-ilmettään oikein seesteiseltä ja ystävälliseltä.
Ehkä auttaminen oli rouvan mielestä noloa tai tarpeetonta, mutta selvää on, että hän ei tullut ajatelleeksi avunannon tärkeyttä tai kuinka auttamiseen taipuva luonne tekee jo sellaisenaan maailmasta paremman.
Kannattaako tunnustaa, jos auttaa?
Auttaminen, avun vastaanottaminen, jopa avun pyytäminen, tekevät kaikille osapuolille hyvää, kunhan asenne on oikea. Jopa sivusta seuraaminen voi olla omalle kasvulle hedelmällistä.
Porsche saatiin parkkiin. Se olisi varmasti hoitunut ilman apuakin, mutta väliäkö sillä! Nyt kaksi ihmistä sai kokea iloa, joko auttamisen tai vastaanotetun lähimmäisenrakkauden muodossa. Vaihtoehtona kun olisi ollut tylsä perusparkkeeraus ilman inhimillistä vuorovaikutusta.
Siispä tänään tai huomenna käytä päiväsi pitäen tuntosarvesi erityisen pystyssä, etsien mahdollisuuksia auttamisen. Jos haluat itsellesi varmasti hyvän päivän, pyydä puolisoasi/ystävääsi kysymään päivän päätteeksi auttamissaldoasi. Näin pakotat itsesi näkemään muut ja heidän tarpeensa entistä paremmin. Lupaan, että se kannattaa.
Osta Porsche, saat apua parkkeeramisessa. Jos et koe Porschea tarpeelliseksi, auta muita, vaikkapa parkkeeraamaan, se kun tuottaa vielä enemmän iloa.
