Paljon puhutaan yhteiskunnan vastuusta ja velvollisuudesta, mutta usein jätetään mainitsematta, että kyseessä on samalla yksilön vastuu ja velvollisuus. Useimmiten yksilöön liitetään mieluummin oikeudet kuin velvollisuudet, ainakin silloin kun heidän ääniä kosiskellaan. Oikeuksia ei voi olla ilman velvollisuuksia ja vastuuta, sillä silloin se ei olisi oikeudenmukaista. Henkilökohtainen vastuu on ihmisen oman johtajuuden kehittymisen kannalta olennaista. Vastuu on osa yksilön hyvinvointia.
Eduskuntavaalit lähestyvät. Puolueet valmistelevat ja julkaisevat poliittisia ohjelmiaan. Näyttää siltä, että talous, verotus ja hyvinvointi ovat vaaliohjelmien pääteemoja.
Lehtien yleisönosastoilla ja vieraskynäpalstoilla kirjoitetaan pohjoismaisen hyvinvoinnin rapautumisesta. Tukea tälle löytyy tilastoista, joiden mukaan kansa on jakautumassa entistä enemmän köyhiin ja rikkaisiin. Varakkuus tai sen puute määrittyy jo syntymästä.
Samaan aikaan käydään suomalaisittain jopa voimakasta debattia verotuksen oikeudenmukaisuudesta. Jotkut ehdottavat tasaverotusta progressiivisen verotuksen sijaan. Välilliseen verotukseen halutaan muutoksia. Toisten mielestä tuloveroa tulisi alentaa ja kuluttamisen verotusta lisätä. Tämä taas on joidenkin mielestä vain piilotettua tasaverotusta, hinnat kun ovat rikkaalle ja köyhälle samat, mutta rikas hyötyy tuloveron alennuksesta suhteessa enemmän. Voimakkaat puheenvuorot tulonsiirroista vähempiosaisten hyväksi ovat vähenemään päin.
Eduskunta hyväksyi vuoden 2010 lopulla pikavauhtia ”Lex Soinivaarana” tunnetun lain, jolla nuorisolle myönnettävää toimeentulotukea kiristettiin. Alle 25-vuotiaan toimeentulotukea voidaan leikata, jos nuori ei opiskele tai kieltäytyy tarjotusta työpaikasta. Lain vastaanotto ei ole ollut täysin myönteinen. Maassamme on tuhansia nuoria, jotka eivät yksinkertaisesti kykene säilyttämään opiskelupaikkaa tai suoriutumaan säännöllisestä työstä.
Kosmeettisia korjausehdotuksia on tehty myös lapsilisien kohdalla. On ehdotettu, että rikkaille ei maksettaisi lapsilisiä. Toimeentulotuen varassa elävä köyhä lapsiperhe ei hyödy lapsilisistä, sillä ne vähentävät toimeentulotukea.
Yhteisvastuu koostuu osista
Jotkut puolueet yrittävät korostaa sosiaalista ja yhteiskunnallista vastuuta. Tämä saa vain vähän vastakaikua, sillä siihen suhtaudutaan kuin kailotukseen tai kakofoniaan. Puolueiden tulisi omien kannattajien edun ajamisen lisäksi paneutua kunnolla kokonaisuuteen.
Tavoitteena on oltava kaikkien ihmisten hyvinvointi. Puolueiden tulisi ohjelmissaan määritellä uudestaan hyvinvointi, muuten se nähdään kapea-alaisesti vain materiaalisena hyvinvointina. Hyvinvointi maksaa muutakin kuin rahaa. Se on aikaa ja huolenpitoa. Mitään ei saa ilmaiseksi, sillä joku on aina maksajana.
Kaikki kustannukset on kartoitettava tarkkaan. Samalla on selvitettävä kaikki vaihtoehdot kustannusten rahoittamiseksi. Rahoituspohjaa määriteltäessä on välttämätöntä, että kaikki rahoitukseen osallistuvat – myös uusi varttuva sukupolvi – saa tietää oman vastuualueensa.
Puolueiden juhlapuheissa ja niin sanottujen asiantuntijoiden kirjoituksissa vedotaan aivan liian usein ainoastaan yhteiskunnan vastuuseen vähempiosaisista. Pelotellaan jopa kyynisyyden ja kovien arvojen leviämisellä, jos yhteiskunta ei kanna vastuuta sen heikommista jäsenistä.
Toisaalta juuri yhteiskunnan vastuun jatkuva jankuttaminen voi paradoksaalisesti johtaa yksilöiden kohdalla kyynisyyteen ja kovempiin arvoihin. Niin kauan kun puhutaan vain yhteiskunnan vastuusta, on vaara, että yksilöt vieraantuvat vastuusta. Ei ole outoa, etteivät kansalaiset sitoudu yhteisvastuuseen, jota he eivät ole sisäistäneet.
Käsite yhteiskunta tulee määritellä tarkasti. Muutoin se jää kaukaiseksi kummajaiseksi eikä sitä ymmärretä yksittäisten jäsenten yhteisöksi vastuuneineen ja oikeuksineen. On aiheellista ja enemmän kuin ajankohtaista, että jokainen yksilö sisäistäisi vastuunsa ja oikeutensa.
Iholle
Vastuuttamisessa auttaa asian tuominen iholle. Ensin voidaan laskea hinta yksilön kustannuksille, jotta voidaan suunnitella niiden kattamista.
- Kuinka paljon minun päiväkotikauteni ja koulunkäyntini maksoivat? Kuinka paljon siitä maksoivat vanhempani? Kuinka paljon siitä jäi muiden yhteiskunnan jäsenten maksettavaksi?
- Kuinka paljon lasteni koulunkäynti maksaa? Missä suhteessa se jaetaan minun ja muiden yhteiskunnan jäsenten kesken?
- Monenko ihmisen työpanosta ja veroja tarvitaan minun eläkkeeni kattamiseksi?
- Millaisia pääomia tulee olla karttuneena kaikkien sosiaaliturvan kulujen kattamiseksi?
Asioida voidaan myös tarkastella toisesta perspektiivistä. On useita valtioita, jotka eivät kata kansalaistensa eri elämänvaiheiden kuluja, vaan yksilöiden on selvittävä omin voimin. Hyvänä esimerkkinä tästä on tässä blogissa aikaisemmin ollut kommentti, jossa kuvattiin hyvin selkeästi yksilön oman työn kautta rakennettua sosiaaliturvaa.
Kommentin mukaan yksilön kannattaa työiässä hankkia asunto, joka toimii osittaisena varallisuutena ja pääomana vanhuuden ja jälkeläisten toimeentuloa turvaamassa.Lisäksi yksilön tulee hankkia lapsia ja kouluttaa heidät mahdollisimman tuottaviin ammatteihin perheen ja suvun elämän turvaamiseksi. Toisin sanoen yhden veronmaksajan on huolehdittava siitä, että hankkii elämänsä aikana lisää veronmaksajia. Kehittyneissä maissa, joissa syntyvyys on hyvin alhaista, tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi maahanmuuton lisäämistä.
Ihon alle
Asian tekee tosiaan henkilökohtaiseksi se, että vastuut kysytään henkilökohtaisesti. Vielä kohti käyvämpi kysymys: ”Sano miksi sinun tulisi ottaa velkaa ja maksaa minun toimeentulotukeani?”
Kysymys on relevantti. Nimittäin kansanedustajat ottavat sinun puolestasi velkaa yhteiskunnan kulujen kattamiseksi. Tämän mahdollistaa kansalaisten vaaleissa antamat valtakirjat. Velkaa otetaan siis jo myös syntymättömien ihmisten nimissä.
Jotta yksilö voisi sitoutua tähän henkilökohtaisella tasolla, tulisi asia perustella hänelle vähintäänkin hyvin.
Kysymys voidaan esittää myös tuen saajalle: ”Sano miksi minun tulisi ottaa velkaa ja maksaa sinun toimeentulotukeasi?”
On oikeudenmukaista, että esimerkkinä mainitsemastani tuki velvoittaa myös tuensaajaa. Osapuolilta tulee edellyttää vastuullisuutta sekä sitoutumista mahdollisiin ehtoihin. On nimittäin suurta harhaa pitää yhteiskunnassa sovittuja tukimuotoja itsestään selvyyksinä ja ikuisina.
On vastuullista ja viisasta, että yhteiskunnan jäsenet käyvät avoimesti rakentavalla tavalla keskustelua jäsentensä hyvinvoinnista ja sen oikeudenmukaisesta ylläpitämisestä.
Henkilökohtaisen vastuun siunaus
Yhteiskunnan vastuun on oltava myös henkilökohtaista vastuuta. Kun kukin jäsen joutuu kohtamaan oikeutensa ja vastuunsa henkilökohtaisella tasolla, antaa se heille myös mahdollisuuden kasvaa ja vahvistua ihmisenä hyvään täysipainoiseen ihmisarvoiseen elämään. Tällöin yksilö saavuttaa myös uuden tason omassa johtajuudessaan, vastuullisen yhteiskunnan jäsenen statuksen. Se on myös osa ihmisen hyvinvointia.
