Pikkujoulusesonki on korkeimmillaan. Juhlissa unohdetaan hetkeksi kaikki murheet ja työtaakat. Se on hyvästä. Mutta saako se tapahtua hinnalla millä hyvänsä?

Kesän lopussa luin artikkelin pikkujouluista Talouselämä-lehdestä (28/2011, s. 51). Artikkeli kertoi, miten voi järjestää onnistuneet pikkujoulut: on mm. tärkeä valita sopiva teema ja ohjelma, paikka varsinkin pitää varata hyvissä ajoin ja myös mahdolliseen esiintyjään kannattaa olla yhteydessä hyvissä ajoin, jos haluaa välttää ”ei oota”.

Nuo kaikki ovat tärkeitä asioita. Niillä työnantaja voi varmistaa, että kekkereistä tulee hauskat sellaiset. Mutta onko tässä kaikki? Entäs työntekijä? Mitä hän voi tehdä edesauttaakseen, että pikkujoulut onnistuvat?

Kerron sinulle vinkin: Hillitse itsesi.

Itsehillinnän puute on usein suurin este eri hankkeiden ja varsinkin yhdessäolon onnistumiselle. Kuinka moni pomo on esimerkiksi menettänyt kasvonsa ja arvovaltansa nimenomaan, koska ei osannut hillitä itseään?

Moni. Ehkä muutama tapaus tulee heti mieleen.

Kuinka usein työkaverit ja esimiehet unohtavat arvokkuutensa juuri pikkujouluissa?

Myös moni. Ehkä taas tulee muutama tapaus mieleen.

Henkilö, joka ei osaa hillitä itseään, sekoittaa ilon ja onnellisuuden tavoittelun hetkelliseen nautintoon. Usein hän hakeutuu nautintoon hinnalla millä hyvänsä, ja myös usein hän joutuu maksamaan siitä suuren hinnan.

Lyhytnäköinen nautinnon hakeminen ei kanna kauas.

Tee pikkujouluista hauskat välttämällä tylsiä seurauksia:

  1. Ajattele juhlien aikana puolisoasi (ota hänet mukaan, jos saat!) ja lapsiasi.
  2. Mene omalla autolla.
  3. Älä syö itseäsi täyteen. Usko pois: saat enemmän irti. Ehkä silloin huomaat, että onnellisuus löytyy jakamisesta eikä ahmimisesta.
  4. Järjestä seuraavalle aamulle tärkeä tapaaminen.
  5. Tee pikkujouluista suuret: ajattele muiden hauskanpitoa äläkä vain omaasi.

Pidä hauskat pikkujoulut!

Muita juttuja

2 thoughts on “Pikkujouluopas

  1. Hyvää opetusta, Santi! Jatkokurssin teema voisi olla Tunne itsesi! Järki kun ei kykene ohjaamaan toimintaa ja impulsseja pikkujouluissa, tunteiden voima on valtava. Tulvavirran keskellä pitäisi seisoa reippaana kiven päällä lippu pystyssä, se olisi järkevää. Mutta siihen ei pysty, aalto vie mennessään.

    Näin käy pikkujouluissa, kun vuoden varrella ohitetut tunteet hyppäävät viimeistään parin vapauttavan lasillisen jälkeen kapteeniksi. Järki sanoo, miten pitäisi toimia, mutta tyydyttymättömät tunnetason tarpeet ohjaavat toimimaan toisin.

    Jos olet hyvin kosketuksissa tunteisiisi ja tunnet luonteesi – oletko impulssiherkkä ylipäänsä – tunnistat jo etukäteen, mitä olet paitsi ja se jo usein riittää, tai voit tehdä täsmä-ennakoivia päätöksiä ennen tulva-aallon saapumista kylään. Ole lempeä itsellesi, ehkä kaipaat huomiota, rentoutumista, vaihtelua ja jännitystä, ehkä hellyyttä. Ehkä voit saada kaipaamaasi jo ennen pikkujouluja ja rakentavammalla tavalla!

  2. Kiitos Isa kommentista ja anteeksi kun en vastannut aikaisemmin. Kyllä itsensä tunteminen on äärimmäisen tärkeä asia. Se edellyttää paljon hyveitä ja se on koko elämän projekti.

    Ajattelin, että kommenttisi kelpaisi melkein sellaisenaan lyhyeksi blogikirjoitukseksi. Haluaisitko kehittää aihetta vielä vähän ja jakaa niitä hyviä ajatuksia kanssamme?

Comments are closed.