Kannattaako presidentin pöksyihin – saatikka yrityksen johtoon – sittenkään odottaa ja etsiä mahdollisimman moitteetonta, särötöntä ihmistä?
Ajat ovat haastavia jälleen, tiedättehän, eivätkä vähiten johtajuuden vaatimusten osalta. Nyt otetaan miehestä kunnolla mittaa presidentin rooliin!
Vastaavaa päästä varpaisiin mittailua tehdään jatkuvasti yritysjohdon osalta. Epävarmuuden aikoina ja haasteellisissa taloustilanteissa johtajilta odotetaan lähes yli-inhimillisiä kykyjä, kuten presidentiltä tunnutaan odottavan.
Jos yrityksellä menee huonosti, helposti nimettävä syyllinen on yleensä operatiivinen johto. Vaihtelu virkistää ja herättää toivon, joka tosin elää harvoin pitkään.
Erään suuren yhtiön hallituksen puheenjohtaja tuli trendikkäästi siihen johtopäätökseen, että toimitusjohtaja melko lyhyen ajanjakson puitteissa järjestysnumerolla 2 on ehdottomasti päivitettävä 3.0:aan. Niinpä hän kutsui tutun konsultin hallituksen kanssa määrittelemään, millaista johtajaa firma oikeastaan tarvitsee.
Yhtiöön tarvittaisiin ehdottomasti lisää määrätietoisuutta, he aloittivat, ei suunnan haparoivaa hakemista, pieneenkään epäröintiin ei ole varaa. Yhtiö hakee aggressiivista asennetta, haastajaksi markkinoilla. Johtajan tulisi siis olla ennen kaikkea rohkea. Sen lisäksi hänen tulisi olla vahva, karismaattinen, mielellään niin vaikuttava yksilö, että hän herättäisi jopa hiukan pelkoa. Pelkällä katseellaan hän ilmaisisi, mitä on syytä tehdä – ei enää pitkiä palavereita, nyt jämäkkää johtajuutta!
Samalla hänen olisi oltava hyvä kuuntelija, nykyaikanahan kaikkien tulee olla tätä. Ja ihanteellisesti hänen tulisi olla aina läsnä, henkisesti ainakin 24/7. Ja esimerkillinen kaikin puolin, myös elämänhistoriansa osalta. Ei purukumin näpistyksiä lapsena, ei yhdenillan suhteita, ei potkuja töistä.
Hän ei saisi olla ollut kilpailijalla töissä. Eikä liian vanha. Kielitaidosta voitaisiin tarvittaessa tinkiä ja hankkia rapakon takaa tarvittaessa vahvistusta, Suomen tarjonta on jo nähty. Niin päätettiinkin tehdä.
Kuukauden etsinnän jälkeen täydellinen johtaja löytyikin Amerikasta. Raha ei ollut hänelle kynnyskysymys, mutta hänellä oli melkoisia vaatimuksia mm. työhuoneensa suhteen. Hän halusi yksityisen uima-altaan sekä jatkuvan tarjoilun noudattaen erityistä tuoreruokavaliotaan.
Kun henkilöstölle kerrottiin, että uusi rohkea johtaja aloittaa tänään, kaikki odottivat jännityksellä uusia linjoja. Myyntijohtaja Pekkaselle oli varattu ensimmäinen tapaamisaika uuden johtajan kanssa. Kun Pekkanen oli tavannut johtajan, hän tuli silminnähden vaikuttuneena kahvihuoneeseen. ”Olipa kaveri, se tosiaan kuunteli minua ihan toisella tavalla kuin kukaan tähänastisista! Enkä uskaltautunut muuta kuin ehdottamaan että saadaan aikaan kovempia lukuja. Vähän tuli sellainen tutina, että muuten päitä putoaa.”
Uusi toimitusjohtaja osoittautui toden totta aivan uuden tason johtajuuden edustajaksi huikaisevalla rohkeudellaan ja järkähtämättömällä läsnäolon ja kuuntelun taidollaan, hän oli suorastaan yli-inhimillinen. Hän viihtyikin hyvin talossa, pidempään kuin kukaan johtaja aiemmin. Hallitus ei milloinkaan riidellyt hänen läsnä ollessaan, mikä oli ennenkuulumatonta, vaan keskusteli hyvin rauhallisesti. Hänelle ei rohjettu heristää sormea hallituksen toimesta.
Mutta uima-allas oli hänelle liiankin tärkeä ja se alkoi käydä parin vuoden kuluttua pieneksi. Johtaja oli nimittäin alligaattori.
Joskus yksiulotteinen mestarillisuuden tavoittelu lipsuu kohtuuttomuuteen, etenkin työelämässä. Odotamme yli-inhimillisyyttä johtajilta, suunnannäyttäjiltä. Kohtuullisuus ei ole muodissa. Rohkeat lupaukset kasvusta, tehokkuuden nostaminen ja reilut leikkaukset resursseihin sekä parannusta työilmapiiriin, tietty seuraavan kvartaalin aikana. Yhdessä sokaistutaan lupauksille, joita lapsikaan ei uskoisi: pelaan kanssasi palloa pihalla ja paistan samalla lettuja.
Toivottu herra X on rohkea riskinottaja sekä varma, luotettava tuloksentekijä, jämäkkä tehostaja ja empaattinen, helposti lähestyttävä. Luonnollisesti myös muutosjohtaja, samalla toki erittäin lojaali ja sitoutunut. Antiikin jumalat sulatusuuniin ja kaikkien kyvyt yhteen!
Sillä kukapa palkkaisi johtajan, joka on useimmiten epävarma vielä ratkaisun tehtyäänkin, joka on tehnyt paljon virheitä ja tietää tekevänsä niitä jatkossakin. Johtajan, joka ei uskalla luvata parantaa tulosta nopeasti ja reilusti vähennetyin resurssein ja jonka sydäntä raastaa antaa potkuja? Joka on oikeasti läsnä työyhteisössä, ihminen ihmiselle. Johtajan, joka painiskelee oman motivaationsa kanssa viikoittain, kuten tutkimusten mukaan lähes jokainen työpaikalla ja joka kaipaa parempaa, oikeudenmukaisempaa ja onnellisempaa maailmaa kipeämmin kuin parempaa tulosta.
Ehkä vain ihminen haluaisi tällaisen johtajan. Siksi seuraavaksi on syytä vakavasti alkaa harkita johdon rekrytointeja marsilaisista.
Tärkeää on myös se, miten johtaja suhtautuu kohtuuttomiin odotuksiin, mikäli niitä ilmenee. Tunteeko hän riittämättömyyttä suhteuttaessaan nykyiset kykynsä muiden odotuksiin? Vai tunteeko hän halua kehittyä suhteuttaessaan nykyiset kykynsä potentiaaliinsa? Yleensä muut lopulta kohtelevat johtajaa, kuten hän antaa itseään kohdeltavan.
Kiitos kirjoituksesta, Isa!
Tuo johtajan virheettömyyden ja täydellisyyden myytti on hyvin mielenkiintoinen asia, jota on itse tullut mietittyä jonkin verran.
Ihmisillä elää jonkinlainen haavekuva johtajasta, joka kykenisi näkemään kaikki asiat paremmin kuin alaisensa. Ongelmien hetkellä johtaja saapuu paikalle ja sanoo ”ettekö te sitä ole näin miettineet”. Kaikki taputtavat käsiään ja toistelevat ”miten en ole itse tuota älynnyt? Mutta nyt kun johtaja niin sanoi, niin sehän on ihan selvää että juuri näin meidän pitää tehdä!”
…sanomattakin on selvää, ettei tällainen enää nykypäivänä ole mahdollista, kun käytännöllisesti katsoen kaikilla on hyvä yleissivistys. Johtajalla ei siis ole tietoa, jota muilla ei olisi.
Sen sijaan luultavampaa on, että johtajan näkemys paremmasta toimintatavasta on erilainen kuin ainakin jollain alaisella, jolloin tuloksena on konflikteja – ja sitten harmitellaan, miten se uusi johtaja olikin ihan huono, kun ei se antanutkaan meille sitä kaikki ongelmat ratkaisevaa hopealuotia. Tätähän ei tietenkään tule, koska hyvin harva johtaja tosiaan on antiikin jumalista jalostettu sekasikiö.
Hyvä huomio, Andy! Mika Pantzar aloitti FB:ssa keskustelua tutkimuksista, joissa narsisteja on paljon johtajina. He uskaltavat luvata suuria ja poistuvat paikalta kun jälkiä pitäisi siivota. Tämä liittyy samaan teemaan, olemme joukkoharhautuneet odottamaan johtajilta liikaa, jolloin häiriintynyt voittaa kisan johtajanpaikasta ohi normaalien, terveiden ihmisten, joilla on vastuunottokykyä ja -halua.
Totta, Jussi, että tietotaito etääntyy johtamisesta yhä enemmän, johtamistaitojen valmiudet korostuvat. Ja alaistaidot!
Kiinnostava ja provosoiva kirjoitus!
Usein ongelma lienee siinä, että me emme oikein itsekään muista tai ymmärrä, mitä inhimillinen hyveellisyys on. Ei hyveellisyys ole virheettömyyttä. Kuten sanoit ja kuten Peter Drucker jossain totesi, tärkeään johtotehtävään ei pitäisi palkata ihmistä, joka ei ole tehnyt jotain isoja virheitä – ja joka on tietoinen niistä ja on oppinut niistä nöyryyttä ja viisautta.
Erittäin kiinnostava tuo mainitsemasi Mika Pantzarin havainto, että monet johtajat ovat narsisteja. En olisi lainkaan yllättynyt. (Pahoin pelkään saman pätevän myös politiikkaan.) Narsismi on psyykkinen sairaus, josta henkilö itse ei ole tietoinen ja jota ulkopuolisten on vaikea tunnistaa, ellei heillä ole aiempaa kokemusta siitä. Vaara on juuri siinä, että narsitit jäljittelevät tiettyjä hyveitä (erityisesti rohkeutta ja itsevarmuutta) tavalla, joka helposti huijaa muita.
Pidin kirjoituksesta. Hyvin osuva.