Avaa tästä – koeteltuja neuvoja aloittavalle kouluttajalle

Hyvä kouluttaja ei jännitä mutta luo kyllä jännitteen. Kokenut ammattilainen ei uhraa aikaansa suunnitteluun, mutta valmistautuu sitäkin huolellisemmin. Fläppi on hieno vekotin, kun taas datatykkiä on syytä käyttää säästeliäästi. Ja kaiken tämän taustalla on kouluttajan hyvä itsetuntemus. Avaa tästä: Käytännön käsikirja kouluttajalle (Infor 2010) antaa innostavia neuvoja kouluttamisesta kiinnostuneelle lukijalle.

Avaa tästä on Katleena Kortesuon laatima kompakti opas kaikille niille, joiden työhön kuuluu kouluttamista tai esitysten pitämistä. Kirja on sen pituinen (156 s.), että työelämän kiireisimpäänkin kurimukseen tempautunut kykenee siihen tutustumaan. Oppaan ohjeet ovat konkreettisia, asiaan mennään suoraan, tekijä ei jaarittele turhia.

En halua tyytyä ainoastaan oppaan esittelyyn ja sen sisällön arviointiin vaan esitän myös itse omia arvioitani hyvästä kouluttajasta ja koulutuksesta. Keskustelukumppaninani on Avaa tästä.

Toimin itse puhetaidon ja retoriikan kouluttajana. Verrattuna Kortesuon kaltaisiin pitkän linjan tekijöihin kokemusta ei itselleni ole kertynyt yhtä laajasti. Rohkenen kuitenkin ehdottaa tiettyjä viittoja matkalle hyväksi kouluttajaksi.

Hyvä kouluttaja tuntee itsensä

Kirjoitin reilu vuosi sitten Hyvejohtajuus-sivustolle puhujan hyveistä. Kirjoituksessani summasin, ettei retoriikassa ”ole kyse vain puhetekniikoista vaan paljolti myös puhujan luonteesta ja eettisestä integriteetistä”. Muutettavat muuttaen samaa voi sanoa kouluttamisesta: olennaisinta eivät ole vain metodit ja tekniikka (nekin ovat tärkeitä!), vaan hyvä koulutus nousee syvemmältä ja tukevammalta pohjalta.

Saman perusvirityksen voi havaita Katleena Kortesuon kirjassa. Teoksen alussa, ennen puhetta kouluttamisen tekniikasta, hän pohtii sitä, minkälainen persoona kouluttajan olisi hyvä olla. Vaikka kyseessä ei olekaan laaja tutkielma, lähtökohta on selvä: hienoista työvälineistä on vain rajoitetusti hyötyä, jos niiden käyttäjä ei asenteensa puolesta nojaudu oikeaan suuntaan.

Kortesuo lähtee liikkeelle kouluttajan itsetuntemuksesta: ”Sinun pitää tuntea itsesi, tai edes pyrkiä siihen.” Tämä onkin hyvä lähtökohta, sillä mikäli kouluttaja ei tähän pyri, hän ei kykene näkemään sen paremmin heikkouksiaan kuin vahvuuksiaankaan.

Kouluttajan heikkouksista käsitellään huomionkipeyttä ja itsekeskeisyyttä sekä epävarmuutta ja naurunalaiseksi tulemisen pelkoa. Vaikka kirjoittaja opastaa, kuinka näitä piirteitä voi itsessään ehkäistä, hän haluaa löytää heikkouksista myös jonkun hyvän puolen. Esimerkiksi epävarmuutta kokeva kouluttaja saattaa antaa tavanomaista paremmin tilaa muille puhua, mitä puolestaan itsevarma suupaltti ei välttämättä tekisi.

Kortesuon ihannekouluttaja ei ole osallistujia liekanarussa kuljettava diiva mutta kylläkin karismaattinen, positiivisesti ryhmää hallitseva henkilö. Tämänkin taustalla on hyvä itsetuntemus: karismaan vaadittava muita ihmisiä innostava sisäinen voima syttyy kirjoittajan mukaan silloin, kun kouluttaja ”tunnistaa suurimman osan omista luonteenpiirteistään”.

Itse lisäisin näihin hyviin lähtökohtiin sen, että kouluttaja voi työnsä kautta löytää itsestään uusia piirteitä ja, mikä vieläkin tärkeämpää, hän voi tietoisesti kehittää itseään ja omaa luonnettaan. Henkilökohtaisen kasvun kautta kouluttaja kehittyy ammatissaan.

Kouluttaja on kuulijoidensa palvelija

Vieläkin syvemmälle kouluttamisen perusteita luodatessa voi mennä. Silloin vastaan tulee kysymys motivaatiosta: miksi pyrkiä alati paremmaksi kouluttajaksi? Mistä löytää sisäinen palo jatkuvaan itsensä kehittämiseen? Avaa tästä -kirjan innoittamana esitän seuraavia viitoituksia:

Kouluttaja on yleisönsä, koulutukseen osallistuvien, palvelija. Osallistujat lahjoittavat kouluttajalle aikaansa. Kouluttajan velvollisuutena on käyttää heiltä saamansa aika parhaalla mahdollisella tavalla. Paras lahja osallistujille on johdattaa heitä sellaisten oppimissisältöjen ääreen, mistä heille on aidosti hyötyä ja tehdä se niin, että he näitä sisältöjä kykenevät omaksumaan mahdollisimman luontevasti.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta tällainen tavoite on erittäin vaativa. Kouluttajalta vaaditaan lähtökohtaisesti oikeanlaista henkistä asennoitumista niin tehtäväänsä kuin osallistujia kohtaan sekä jatkuvaa itsensä kehittämistä. Hänen tulee osata kouluttamansa sisällöt hyvin tai erinomaisesti. Hänen on ymmärrettävä ryhmädynamiikan lainalaisuuksia ja erilaisten ryhmien käyttäytymistä.

Hyvä kouluttaja on perillä ihmisen oppimisprosesseista, ja nämä tiedot hän osaa muuntaa käytäntöön oikeanlaisina koulutustekniikoina. Hän osaa luennoida ja keskusteluttaa, teettää harjoituksia ja antaa palautetta. Hyvä kouluttaja osaa käyttää oppimistilan suomia mahdollisuuksia ja teknistä välineistöä tukemaan osallistujia näiden omaksuessa uusia tietoja ja taitoja.

Tavoite on vaativa, ja rimaa on mielestäni syytä pitää korkealla. Osallistujat – ja koulutuksen tilaaja – ovat oikeutettuja saamaan antamalleen ajalle (ja rahalle) vastinetta. Toisaalta hyväksi kouluttajaksi oppii vain uskaltautumalla tekemään työtä ja ottamaan oppia omista virheistään ja onnistumisistaan. Itselle pitää myös antaa lupa tehdä virheitä.

Jos motivaatiotausta on kunnossa ja pyrkimys hyväksi kouluttajaksi polttelee mielessä, Avaa tästä on mainio opas ja tuki tällä tiellä. Kortesuo itse kirjoittaa, että kirja on tarkoitettu oman työnsä ohessa kouluttaville mutta uskoisin myös ammattikouluttajan siitä hyötyvän. Monesti paluu perusasioihin nimittäin selkeyttää kummasti.

Karismaattinen kouluttaja luo intensiteetin

Vaikka Kortesuo sanoo, ettei kouluttajan hallitseman tiedon määrä vaikuta kouluttajan vakuuttavuuteen ”niin paljon kuin luulisi”, sanomattomana lähtöoletuksena kirjassa on, että kouluttaja osaa asiasisällöt hyvin tai erinomaisesti. Tämä näkyy muun muassa siinä kirjoittajan vahvassa painotuksessa, että kouluttajan on välttämättä osattava muuttaa suunnitelmiaan ja jopa koulutussisältöjään, tarpeen vaatiessa vieläpä hyvin nopeasti, jopa ilman varoitusaikaa. Jos takataskussa ei ole kosolti ammattitaitoa ja osaamista, tähän ei niin vain taivu.

Kortesuo korostaa intensiivisen vuorovaikutuksen merkitystä. Hän ei lukeudu niihin, jotka näkisivät pienen jännityksen olevan kouluttajalle hyödyksi. Sitä enemmän hän puhuu jännitteestä, eli intensiteetistä. Tässä on kyse tiedostavasta läsnäolosta, keskittyneisyydestä, ihmisten välisestä yhteydestä ja toimintavalmiudesta. Parhaat esitykset syntyvät karismaattisen ammattilaisen intensiivisistä koulutuksista.

Intensiteetistä kumpuavat monet olennaiset seikat: katsekontakti, rohkea tilan käyttö, tietoinen etäisyyden sääteleminen osallistujiin, sanavalinnat, sanojen painottaminen ja kouluttajan puheen määrä. Kaukana kateederilla pöydän takana istuva epävarmoja ilmaisuja viljelevä lörpöttelijä, jonka katse harhailee auditorion katon ja PowerPoint -kalvojen välillä, ei ole vakuuttava. Intensiteetti on tällöin nollan luokkaa.

Nämä kouluttajan ominaisuudet toimivat perustana, joiden päälle Kortesuo kirjassaan rakentaa. Sen tähden Avaa tästä -kirjan alkulukuihin on hyvä paneutua ja pohtia vieläkin syvemmälle meneviä kysymyksiä, kuten motivaatiota ja kouluttajan vastuuta ja velvollisuuksia.

Valmistautumista kyllä, mutta ei suunnittelua

Vaikka motivaatio ja hyvän kouluttajan ominaisuudet ovatkin tärkeä lähtökohta, pääsee kouluttaja toteuttamaan hyviä pyrkimyksiään käytännössä vasta silloin, kun hän ottaa metodit ja tekniikat käyttöön.

Kortesuon edellyttämä kouluttajan kyky muuttaa suunnitelmiaan linkittyy siihen, että hänen mielestään koulutuspäivää ei kannata suunnitella etukäteen. Hän itse sanoo tietävänsä vain päivän otsikot, teemat ja osallistujien tarpeet mennessään kouluttamaan. Poikkeuksena tälle linjaukselleen hän mainitsee tilanteet, jossa kouluttaja ei ole kokenut tai jossa valmennettavat sisällöt ovat kouluttajalle uusia.

Tässä kirjan sisäinen johdonmukaisuus tuntuu hieman notkahtavan. Opashan on tarkoitettu niille, jotka kouluttavat oman työnsä ohessa, mutta tässä äänessä on vuosikymmenen ajan kouluttanut ammattilainen. Kirjoittaja on sitä mieltä, että jo parissa vuodessa koulutusmateriaalia ja esimerkkejä kertyy niin paljon, ettei läpikotaista suunnittelua tarvita. Tuskin kuitenkaan näin käy niillä, jotka eivät kouluta päätyökseen.

Suunnitteluun annetaan kuitenkin paljon kättä pidempää. Lukijalle on tarjolla erilaisia malleja koulutuspäivän rytmitykselle. Erityyppisiä aloituksia ja lopetuksia käydään läpi. Lukija oppii, koska pidetään taukoja ja kuinka aikatauluista huolehditaan.

Vaikka Kortesuo ei omia koulutuksiaan suunnittelekaan, hän painottaa kyllä voimakkaasti valmistautumista. Valmistautumisen olennainen osa on selon ottaminen ryhmästä ja yksittäisten osallistujien tarpeista.

Kirjoittaja antaa kokemukseensa perustuen vinkkejä siitä, minkälaisiin osallistujatyyppeihin koulutuksissa saattaa törmätä, ja millä tavoin kouluttajan kannattaa kohdata kriitikko, epäilijä, vitsinikkari, huolestunut, passiivinen jne. Erilaiset osallistujat muokkaavat myös ryhmän sisäistä dynamiikkaa, jonka kanssa kokematon kouluttava voi olla helposti helisemässä.

Työskentely monipuoliseksi, mutta varo datatykkiä!

Työskentelymenetelmien osalta Avaa tästä -kirjan ohjeet ovat yhtäläisiä monien ammattikouluttajien näkemysten kanssa: eri aistit pyritään ottamaan käyttöön, käytetään monipuolisia työskentelymenetelmiä, opitaan tekemisen kautta, käydään keskusteluja, mutta ennen kaikkea toimitaan päämäärän ehdoilla. Mikäli päämäärää palvelevat parhaiten ryhmätyöt, tehdään niitä, jos taas parityöt, ohjeistetaan niihin.

Välineiden osalta kirjoittajan mieltymykset käyvät selväksi: fläppi on monipuolisuudessaan suosikki. Sillä kun voi palata helposti aiempiin muistiinpanoihin, se mahdollistaa yllättävät ohjelmanmuutokset ja sen äärellä voivat työskennellä myös osallistujat. Datatykin käyttöön liitetään puolestaan monta varoituksen sanaa. Kortesuo näyttää ajatelevan, että datatykki helposti passivoi ja laiskistaa niin kouluttajan kuin osallistujat, se on kouluttajalle turvaverkko, suojakilpi ja jopa vallankäytön muoto.

Varoituksissa on varmasti paljon totta. Death-by-PowerPoint on muodostunut jo monen tuntemaksi hokemaksi, ja universaali tahtotila näyttää olevan, että perinteisistä vanhojen kalvosulkeisten jatkolle asettuvista diaesityksistä halutaan päästä eroon. Hyvä näin, mutta toivottavasti Kortesuon varoitukset eivät säikäytä lukijaa liikaa. PowerPoint (tai vastaavat esitysohjelmistot) ovat loistava oppimisen tuki, kunhan niitä käytetään oikealla tavalla oppimispäämäärät kirkkaimpana johtotähtenä.

Lennokasta kieltä, innostavaa asiaa

Katleena Kortesuon oppaassa on suppeaan kokoonsa nähden varsin vähän toivomisen varaa. Se tekee sen, minkä lupaa, eli johdattaa vakaasti kouluttamisen taidoissa alkuun sellaisen, joka ei päätyökseen kouluta, ja siitä on myös hyötyä erityisesti uransa alussa olevalle ammattikouluttajalle.

Kirja sisältää paljon suupielet ylös nostattavia elävän elämän esimerkkejä. Kieli on lennokasta ja oivaltavaa, mikä ei liene yllätys tekijän muuhun tuotantoon tai blogiin tutustuneille.

Suurin huomauttamisen arvoinen seikka lienee niin ilmeinen, ettei siitä ehkä tarvitsisi edes mainita: kirjan nimi on vähän hölmö, se kun ei kerro oikeastaan yhtään siitä, mitä kirja sisältää. Älköön kouluttamisesta kiinnostunut lukija antako tämän kuitenkaan hämätä. Sisältö on innostavaa asiaa.