Lainrikkomisen etiikkaa

Voiko lain rikkominen olla joskus oikein?

Elokuun lopulla heräsi jos jonkinlaista kuhinaa, kun tiedotusvälineet uutisoivat oikeuskanslerin antaneen huomautuksen Sastamalan Sylvään koulun rehtorille, joka oli kurinpitomielessä määrännyt tupakoinnista kärähtäneet oppilaat kirjoittamaan esseen tupakoinnin vaaroista ja lupaamaan olevansa polttamatta.

Ongelma oli siinä, että koulujen käytettävissä olevat rangaistukset lukevat kaikki laissa. Jos rangaistusta ei laista löydy, ei sitä saa käyttää. Kuten perustuslakikin sanoo: ”Julkisen vallan käytön on perustuttava lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.” (Perustuslaki 2 § 2 mom).

Ja kun laki ei tunne rangaistusluonteista esseenkirjoitusta, ei tällaista olisi saanut käyttää. Niin yksinkertaista se on.

Saako lakia rikkoa, jos siitä ei tykkää?

No ei varmasti saa: laki on olemassa nimenomaan siksi, että sitä pitää noudattaa, silloinkin kun haluaisi vetää kadulla vastaan tullutta idioottia turpaan (niin ei saa tehdä, se on pahoinpitely). Lakia pitää noudattaa myös silloin, kun haluaisi dumpata jätteet mereen (niin ei saa tehdä, se on ympäristörikos) maksullisen jätteenkäsittelyn sijaan. Ja lakia pitää noudattaa myös silloin, kun tekisi mieli jättää osa tuloista ilmoittamatta verottajalle (niin ei saa tehdä, se on veropetos).

Välillä laki tuottaa kuitenkin myös järjettömiä tilanteita. Lakikirja ei voi huomioida kaikkia mahdollisia tilanteita, joita voi tulla vastaan. Voi syntyä tilanteita, jotka arkijärjen mukaan ovat sallittavia, mutta jotka ovatkin lain mukaan rangaistavia. Tai tilanteita, jotka ovat sallittuja, vaikka niiden tulisi arkijärjen mukaan olla rangaistavia.

Onneksi aina ei ole pakko rangaista. Esimerkiksi Suomen laista löytyi sunnuntaityön kielto vielä sotienkin jälkeen, mutta ymmärrettävistä syistä edes viranomaisia ei kiinnostanut, rakennettiinko hajalle pommitettua Suomea uudestaan myös sunnuntaisin.

Tällainen desuetudo-tilanne, jossa laista löytyvä normi käytännössä jätetään kokonaan huomiotta, on kuitenkin hyvin harvinainen. Useimmiten lain vaikutusta lievennetäänkin jollain muulla tavalla. Teko voidaan tuomioistuimessa esimerkiksi katsoa sinällään lainvastaiseksi, mutta jättää henkilö silti rangaistukseen tuomitsematta tai tilanteeseen voidaan soveltaa jotain lievennysperustetta tai korvauksia voidaan sovitella. Mahdollisuuksia on useita.

Toisaalta rangaistuksia ei saa jättää jakamatta noin vain. Jos jokin teko on kielletty, siitä pitää pääsääntöisesti seurata rangaistus. Muutenhan teko muuttuu käytännössä sallituksi.

Sanottu ei kuitenkaan vastaa siihen kysymykseen, milloin on oikein rikkoa lakia.

Lähtökohtaisesti vastaus on helppo: ei koskaan ja varsinkin jos epäilyttää, sitten ei ainakaan. Meillä kaikilla kun on se ongelma, että koemme oman näkökulmamme loogisimpana ja oikeutetuimpana. Annan esimerkin.

Kaverini kertoi keskustelleensa baaritiskillä moottoripyöräkerholaisen kanssa. Niitä liivimiehiä, tiedättehän. Yhtäkkiä paikalle sattunut kolmas mies oli vahingossa tallannut liivimiehen varpaille. Sanaakaan sanomatta motoristi oli kääntynyt, napannut jannua rinnuksista kiinni ja tönäissyt tämän parin metrin päähän sen verran kovaa, että mies oli kaatunut. Tämän jälkeen liivimies oli vain muina miehinä todennut kaverilleni: ”Hei, se tallas mun varpaille. Mitä muuta mä oisin voinut tehdä?”

Niinpä, mitäköhän muuta? Lienemme kaikki yhtä mieltä siitä, ettei reaktio välttämättä ollut se kaikista oikeutetuin.

Mutta lakikin voi olla väärässä. Tämä ajatus löytyy myös perustuslaista : ”Jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle.” (Perustuslaki 106 §) sekä ”Jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.” (Perustuslaki 107 §).

Laki siis voi olla väärässä. Mutta mistä tietää, milloin niin on? Lainrikkomista harkitsevan kannattaa miettiä, miksi hän on rikkomassa lakia. Yleispätevää vastausta ei luonnollisestikaan voi antaa, mutta ainakin seuraavia seikkoja kannattaa harkita:

Teenkö tämän omaksi edukseni? Kuten sanottu, meillä kaikilla on taipumus arvioida tilanteita vetäen kotiinpäin. Jos vastaat edeltävään kysymykseen kyllä, pitäisi sen toimia varoitussignaalina siitä, että motiivisi eivät todennäköisesti ole puhtaat.

Pitäisitkö toimintaa oikeutettuna, vaikka se tapahtuisi sinulle? Tämä on osittain edellisen vastinpari: jos joutuisit itse lainvastaisen toiminnan uhriksi, olisiko menettely silti mielestäsi oikein? Miten lainvastainen toimintasi eroaisi lain edellyttämästä toimintatavasta? Äärimmäiset esimerkit löytynevät totalitaristista maista, joissa saattaa olla laillinen velvollisuus ilmiantaa ”väärin ajattelevia”. Tällöin se, ettei ilmianna näitä ”pettureita”, on tietysti lainvastaista, mutta itse kukin varmaan toivoisi, ettei samassa tilanteessa joutuisi ilmiannetuksi.

Jos rikon lakia, kuka kärsii? Sillä on eroa, onko laki säädetty jonkun ihmisryhmän suojaksi vai säädetäänkö lailla enemmänkin virallisesta menettelytavasta. Esimerkiksi vastikään julkisuudessa ollut Senja Larsenin ”Senja opettaa ruotsia” -rahankeräys on tästä hyvä esimerkki. Rahankeräyspalvelun laillinen status oli mitä ilmeisimmin alusta alkaen epäselvä, mutta sitä päätettiin silti käyttää. Rahankeräyslain mahdollinen rikkominen ei kuitenkaan aiheuta kenellekään varsinaista haittaa ja rahankeräyslakia onkin moitittu kankean byrokraattiseksi.

Larsenin esimerkki on varsinkin siinä mielessä hyvä, että se on nostanut rahankeräyslain kohtuullisuuden ja toimivuuden julkisen keskustelun kohteeksi. Jos julkinen mielipide on jo valmiiksi sellainen, että tietty laki on toimimaton, konkreettinen esimerkki  lain järjettömyydestä voi johtaa lain kumoamiseen tai korjaamiseen paremmaksi.

Palatakseni koulumaailmaan, urallani tuli vastaan tapaus, jossa rehtori oli saanut valvontaviranomaisilta huomautuksen. Lounaalla koulun oppilas oli nimittäin alkanut heitellä ruokaa ruokalassa ympäriinsä ja myös muiden päälle. Rehtori oli mennyt rauhoittamaan tilannetta ja painanut opiskelijan olkapäästä istumaan tuolilleen ja käskenyt tätä lopettamaan häiriköinnin. Huomautus tuli siitä, että rehtori oli tarttunut oppilaaseen, vaikka kyseessä ei ollut turvallisuutta vaarantava tilanne, kuten perusopetuslaki edellyttää. Laki on siis järjetön.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että vaikka toimisit mielestäsi oikein, olet silti vastuussa tekemisistäsi. Lopullinen ratkaisuvalta asiassa kuuluu tuomioistuimille. Yhteiskunta ei siis välttämättä ole samaa mieltä toimintasi oikeutuksesta. Kannattaakin miettiä, onko valmis ottamaan vastuun siitä, että toimii lainvastaisesti, jos silloin tekee mielestään oikein.