Jos vihkialttarilla olisi kysytty, niin kuinka paljon olisit luvannut päivittäistä, jakamatonta huomiota puolisollesi? Minä olisin luvannut tunnin. Mittasin tuon ajan juuri ja osaatko arvata kuinka lähelle pääsin?
Sain nimittäin pari kuukautta sitten haasteen muuttaa ajankäyttöäni paremmaksi. Muuten hyvä, mutta haasteeseen liittyi ikävä konkreettisuus.
Ensin piti selvittää mihin oma aika kuluu.
Ihmismieli on siitä jännä, että se kaunistelee omia ansioita, eikä muistiin ole luottaminen. Kirjasin siis ajankäyttöni viiden minuutin tarkkuudella kahden viikon ajan. Kirjaukset tein noin tunnin välein, koska huomaan, että oma muistini alkaa huijata merkittävästi, jos jätän väliin pidemmän ajan.
Isoin yhtenäinen pala piirakasta kului nukkumiseen ja hyvä niin, mutta mikä on tuo tummanpunainen pikkuviipale?
Tuo punainen pikkuviipale on elämäni tärkein ihminen, vaimoni.
Meillä jokaisella on monta hattua ja jokaisessa on jokin kriittinen tehtävä. Useimmilla on työhattu, ystävän hattu, ehkä myös puolison ja vanhemman hatut. Kaikilla meistä on myös lapsen hattu.
Työhatun kriittinen tehtävä saattaa olla strateginen suunnittelu eli ajattelu; puolison hatun kriittinen tehtävä on ainakin itselläni jakamaton huomio; ja niin edespäin.
Arvioidessani ajankäyttöäni huomasin, että muutoin hatut ja niiden vaatimat tehtävät olivat itselläni hoidossa*, mutta ei tämä yksi.
Jos kysyisin miten oma ajankäyttösi jakautuu, niin kuinka vastaisit? Jos kysyisin kuinka hyvin saat eri hattujen kriittiset tehtävät hoidettua?
Vastaisit nimittäin väärin. Vastaisit totuutta kaunistellen, ehkä räikeästikin, koska ihmisen aivot toimivat niin.
Jos haluat muuttaa ajankäyttöäsi paremmaksi, sinun tulee tuntea ajankäyttösi. Jos haluat tuntea ajankäyttösi, sinun tulee seurata sitä. Sen jälkeen osaat esimerkiksi sanoa, pystytkö vastaamaan 1%:n haasteeseen.
Yhden prosentin haaste: 1% ajastasi tärkeimpään tehtävääsi.
Yksi prosentti on noin varttitunti päivässä. Se kuulostaa vähältä ja helpolta, mutta ei välttämättä ole kumpaakaan.
- Työssäsi varaa yhtämittaista, keskeytyksetöntä ja hiljaista aikaa vain ajatteluun: sammuta puhelin ja pohdi esimerkiksi toimintatapojesi kehittämistä ja tulevaisuuden tuloksenteon varmistamista.
- Anna puolisollesi jakamatonta huomiota: keskity vain puolisoosi, älä televisioon tai sanomalehteen.
- Ole läsnä myös lapsellesi: keskity, kysy, leiki, äläkä pohdi samaan aikaan työasioita tai maailman taloustilannetta.
Jos käytät vartin päivässä tärkeimpään tehtävääsi, olet onnistunut. Ja siitä voit ponnistaa edelleen eteenpäin. Mutta tiedät mistä ponnistaa, vain jos selvität missä olet nyt.
Minä ponnistin 0,6%:sta. Rakas vaimoni sai keskimäärin kahdeksan minuuttia jakamatonta aikaa per päivä. Kahdeksan. Esimerkiksi Facebook sai aikaa kolminkertaisesti.
Ei paljoa naurata, mutta en tietäisi mitä korjata ja kuinka paljon, ellen olisi selvittänyt mihin vuorokauden minuutit kuluvat.
Selvitä mihin aikasi valuu. Sen jälkeen vastaa yhden prosentin haasteisiin. Haaste per hattu. Montako haastetta voitat? Jos et voita kaikkia, niin millaisia muutoksia tahdot ja millä tavoilla saat ne toteutettua?
* Hyvä on, valehtelen. Kaikki eivät olleet täysin hoidossa, mutta kaikki muu kalpeni tuon pienen punaisen viipaleen rinnalla.
Mainio kirjoitus, konkreettisia ideoita sisältävä ja sopivan lyhyt, joten lisäbonuksena oli, että lukija säästi aikaa lähes minuutin. Jäin mietiskelemään tuota huijausteemaa. Niinhän se menee, huijaamme itseämme. Miksi teemme niin? Evoluution kannalta huijaaminen on ilmeisen hyödyllistä, auttaa meitä selviytymään. On siis tärkeää joskus tarkastella, miten meillä oikeasti menee ja hyväksyä tulokset ilman selittelyjä.
Kiitos, Jussi.
Ajatuksia herättävä kirjoitus – tärkeimmät asiamme jää aivan liian vähälle huomiolle!!!
Kiitos, Tapio!
Olipa ”insinöörimäisen” tarkkaa tarinaa. Hyvä näin. Mitä konkreettisempi kieli, sitä konkreettisempi jälki myös lukijalle. Mitä epämääräisempää tekstiä, sitä epämääräisempää jälkeä vastaanottajan mielessä.
Itselläni on vuosien varrella suhteessa puolisooni ja lapsiini mietityttänyt kaksi havaintoa. Toista nimitän terveeksi rooli-ideaksi. Rooli-idea ei ole terve silloin, jos mieli vuorovaikutustilanteessa vaeltaa jossain aivan muualla kuin on fyysisesti. Rooliristiriita syntyy siis siitä, että näin ei voi olla psyykkisesti läsnä puolisona tai isänä, vaan ainoastaan poissaolevana jonain muuna.
Toisaalta kokemus siitä. että istun mökillä lukemassa jotain kirjaa. Vaimo samanaikaisesti lukee parin metrin päässä omaa kirjaansa. Tällaisessa hiljaisuudessa on erilainen fiilis, kuin on silloin, jos toinen ei olekaan matkassa mukana. Tieto toisen lähellä olosta poistaa yksinäisyyttä ja lämmittää.
Kiitos, Teuvo! Arvokkaita ajatuksia!
Teuvo Toivanen: Ikävä kyllä puolison läsnäolon tuoman lämmön tajuaa vasta kun on yksin kylmissään. Sinulle ja kaikille muillekin haluaisin suositella Mennään eteenpäin aviopari viikonloppua: http://www.memennaaneteenpain.fi/. On ihanaa olla kahdestaan jakamattomasti kokonaisen viikonlopun. Kerätä vähän prosentteja tulevia viikkoja varten 😉
Suosittelen. Itse olin mukana Suomen ensimmäisessä ME-viikonlopussa, joka pidettiin Vivamossa. Vuosilukua en muista, mutta jotain 80-luvun puoliväliä elettiin. Ehkäpä olisi aika uusia kokemus.
Ehdottomasti! Tai sitten Yhdessä eteenpäin viikonloppuun, jossa tutkitaan tunteiden takana olevia tarpeita.
Hanna Kokemusta on vuosien takaa ME viikonlopusta tosin hieman kriittisin miettein vuorovaikuitusmetodiikkaan nähden eli vain kirjoittamalla.
Itse koin kirjoittamisen vapauttavaksi. Mutta tiedän toisenkilaisia kokemuksia olleen.
Minulle kirjoittaminen oli hieman hankalaa, mutta onneksi jokaisen kirjoituksen jälkeen oli aikaa jutella oman rakkaan kanssa.
Kiitos Jussi. Minun on pitänyt jo pitemmän aikaa kirjoittaa tuosta tärkeiden asioiden mahduttamisesta omaan arkeen ja kirjoituksesi oli paras mahdollinen herättäjä. Haaste vastaanotettu, saa nähdä miten se etenee.
Oma vastineeni löytyy osoitteesta http://www.vastarannancoach.fi/kirjailijan-munakello-15-minuuttia-tehokasta-tyoaikaa/