Suorapuheisuuden taito

Suorapuheisuudella voit pahimmillaan vaarantaa läheiset ihmissuhteesi. Toisaalta antiikin oppineet katsoivat suoran puheen olevan ”ystävyyden kieltä”. Suorapuheisuus onkin tärkeä taito, mutta sen hallitseminen vaatii ymmärrystä ja harkintaa.

Ystäväsi on aikomaisillaan tehdä jotain typerää. Tai ei se hänen mielestään ole mitenkään typerää. Hän uskoo vilpittömästi astuvansa askeleen oikeaan suuntaan elämässään, mutta sinä näet paremmin. Toverisi on hankkiutumassa vakaviin vaikeuksiin.

Mitä tehdä? Välität ystävästäsi. Et halua hänelle mitään pahaa. Toivot, että hän varjeltuisi omilta virheellisiltä valinnoiltaan.

Asia on tietenkin syytä ottaa puheeksi jollain viisaalla tavalla. Tukea tähän löydät esimerkiksi Hyvejohtajuuden sivuilta. Erityisesti Teuvo Toivasen laatima Palautteen antamisen ja vastaanottamisen opas antaa arvokkaita vinkkejä.

Voit myös ammentaa vanhemmilta kirjoittajilta, antiikista asti. Kysymys on nimittäin ikiaikainen.

Suorapuheisuus on ystävyyden kieltä

Antiikin aikana katsottiin, että toisen henkilön käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa karkeasti ottaen kolmella taktiikalla: imartelemalla, epäsuoralla kielenkäytöllä tai puhumalla suoraan.

Imartelua pidettiin yleensä hivenen häpeällisenä ja suoraa puhetta jopa vaarallisena. Epäsuora vaikuttaminen oli siten turvallisin vaihtoehto. Tämä oli yleissääntö, mutta siitä oli poikkeus, joka koski läheisiä ihmissuhteita.

Suorapuheisuus, kreikaksi parrhesia, oli tunnusmerkillistä ystävyyssuhteille. Keskiplatonilainen filosofi Plutarkhos kutsui suorapuheisuutta ”ystävyyden kieleksi” (teoksessaan Kuinka erottaa imartelija ystävästä). Epikurolainen Filodemus katsoi suorapuheisen ihmisen ”hoitavan ystävän virkaa” (teoksessaan Suorasta kritiikistä).

Plutarkhos korosti, että tosiystävät pitävät toisistaan huolta ja tukevat toinen toistensa myönteistä kasvua. Tässä suorapuheisuus voi olla suureksi hyödyksi, mutta samalla siihen turvautuminen vaatii taitoa.

Plutarkhos intoutui kutsumaan suorapuheisuutta jopa ”ystävyyden suurimmaksi ja väkevimmäksi lääkkeeksi”. Ongelmiin porautuvat sanat aiheuttavat luonnollisesti kipua, mutta Plutarkhoksen mielestä se on luonteeltaan ”terveellistä ja hyvää tekevää”; se lääkitsee samoin kuin ”hunaja, joka saa haavat kirvelemään ja puhdistumaan”.

Suorapuheisuus oli ystävien välisessä suhteessa suoranainen hyve, eikä aina helposti saavutettavissa. Plutarkhoskin valitteli, että vain harvat ovat kyllin rohkeita osoittaakseen ystävilleen ennemmin suorapuheisuutta kuin myötäilyä.

Vaarana jopa vihamielinen reaktio

Antiikin oppineet tiedostivat hyvin, että suorapuheisuuteen liittyy vaaroja. Suurin haaste on tietenkin se, että suora puhe voi herättää vastaanottajassa jopa vihamielisyyttä.

Näin käy edellä mainittujen filosofien mukaan silloin, kun suorapuheisuuteen turvaudutaan väärällä hetkellä, väärällä tavalla, suuttuneessa mielentilassa, kateudesta, katkeruudesta tai jos suorapuheisuus on suhteeton reaktio käsillä olevaan ongelmaa.

Antiikin filosofien mukaan suorapuheisuudessa on aste-eroja. Voimakkaimmillaan kyse on puhtaasta moitteesta ilman pehmennyksiä. Tätä voidaan muokata asteittain miedommaksi maustamalla kritiikkiä kiitoksella ja pyöristämällä ilmaisua.

Suorasukaisin moite oli varattu sellaisia tilanteita varten, joissa muita lähestymistapoja oli kokeiltu huonolla menestyksellä. Sitä pidettiin äärimmäisenä keinona. Miedoin suorapuheisuus soveltuu taas läheisten ystävien väliseen kanssakäymiseen. Ei vaadita kuin muutama sana, ja ystävä ymmärtää toista ollen vieläpä kiitollinen huomautuksesta.

Hyväntahtoisuus suoran puheen perusta

Antiikin pohdinnat suorapuheisuudesta kietoutuvat väistämättä retoriikkaan, puhetaitoon. Filosofit ymmärsivät, että ethos – puhujan uskottavuus ja luotettavuus – vaikuttaa siihen, kuinka suorasanainen puhuja voi olla. (Lue lisää puhujan hyveistä.)

Heikolla ethoksella varustettu puhuja ei saa suorapuheisuudellaan aikaiseksi kuin kiukkuisen vastareaktion: ”Mikä sinäkin olet meille sanomaan!?” Korkeasti arvostettua hahmoa taas kuunnellaan tarkkaavaisesti, vaikka sanat olisivatkin kirpeitä.

Tässä kysymyksessä yksi ethoksen olennaisia rakennuspuita on Plutarkhoksen mukaan hyväntahtoisuus. Suorapuheisuuden tulee aina ilmentää hyvää tahtoa – silloinkin, kun kritiikki tuntuu ikävältä.

Suoraan puheeseen turvautuvan hyväntahtoisuutta voidaan Plutarkhoksen mukaan arvioida esimerkiksi tarkkailemalla, korjaako hän omasta toiminnastaan samoja virheitä kuin muiden toiminnasta. Voidaan myös arvioida, onko suorapuheisuus johdonmukaista: kohdistuuko se henkilöstä riippumatta samoihin asioihin?

Todellinen ystävä ei ole Plutarkhoksen mukaan keskittynyt toisten kritisoimiseen vaan hän on ensimmäisenä iloitsemassa muiden onnistumisesta. Pihistelemättä vuodatetut kiitokset ja rohkaisun sanat tekevät mahdolliseksi sen, että tarpeen vaatiessa myös suorapuheinen kyseenalaistaminen voi tulla kysymykseen.

Hyveet ohjaavat oikeisiin sanoihin

Koska suorapuheisuus saattaa tuottaa kielteisen vastareaktion, siihen turvautuminen muodostaa aina jonkinlaisen riskin. Pahimmillaan ystävyyssuhde voi olla vaarassa. Siksi puhujalta vaaditaan vakaata harkintaa.

Hyveet antavat vakaan selkänojan sellaiselle, joka haluaa puhutella toista suoraan.

Viisaus: Viisas ihminen ei tyydy pinnallisiin vaikutelmiin vaan haluaa oppia ymmärtämään tilanteen kaikessa monimuotoisuudessaan. Hän käyttää aikaansa harkintaan, ja arvioi, minkälaisia seurauksia hänen sanoillaan voisi olla.

Viisautta osoittaa se, joka suhtautuu myös omiin arvostelmiinsa kriittisesti. Hän ymmärtää voivansa olla ennakkoluuloinen. Hän ei epäröi myöskään kysyä neuvoa toisilta ihmisiltä, jotka voivat nähdä asiat eri näkövinkkelistä. (Lue lisää viisaudesta.)

Oikeudenmukaisuus: Kun puhut suoraan, pysy totuudessa. Älä pistä sanoja toisen ihmisen suuhun tai väitä toisen tehneen sellaista, mitä hän ei ole tehnyt. Kun väitteesi ovat sellaisia, joista vastaanottaja ei voi löytää asiavirheitä, suorapuheisuus voi tuottaa tulosta. (Lue lisää oikeudenmukaisuudesta.)

Rohkeus: Suorapuheisuuteen turvautuminen voi tuntua pelottavalta, ja niin sen pitääkin tuntua. Ilman pelon häivääkään lauotut suorat sanat saavat helposti vain tuhoa aikaiseksi. Ne eivät nimittäin ole yleensä kovin hyvin harkittuja, niistä puuttuu viisaus.

Rohkeus ei ole pelottomuutta vaan toimimista oikein silloinkin, kun pelottaa. Eteen voi tulla tilanteita, joissa suorapuheisuus voi pelastaa läheisesi monelta ahdingolta, vaikka palautteesi voikin kohdata aluksi voimakkaan tyrmäyksen. (Lue lisää rohkeudesta.)

Kohtuullisuus: Suoraan puheeseen turvautuva osaa arvioida kriittisten sanojen tarpeellisen määrän. Liian harvat ja epämääräiset sanat osoittautuvat tehottomiksi. Liian monisanainen ja ankara vyörytys takaa puolestaan sen, ettei hyväksi tarkoitettua sanomaa oteta vastaan. (Lue lisää kohtuullisuudesta.)

Nöyryys: Palauta mieleen, mitä Plutarkhos kirjoitti ethoksesta. Sellainen ihminen on nöyrä, joka arvioi itseään ja omaa toimintaansa samoilla kriteereillä kuin muitakin. Hän on myös itse valmis ottamaan vastaan suoraa puhetta, mikäli tarve vaatii. Nöyrää ihmistä kuunnellaan. (Lue lisää nöyryydestä.)

Suorapuheisuuden resepti

Jos mielit turvautua suorapuheisuuteen, muista antiikin oppineiden neuvot. Suorapuheisuus voi olla riski. Tarkastele siksi tilannetta monipuolisesti ja harkitse, miten asiaa lähestyä.

Muista että suorapuheisuudessa on aste-eroja. Joskus yksi tai kaksi sanaa riittää. Joissakin tilanteissa täytyy ehkä kuitenkin turvautua suorasanaiseen kritiikkiin.

Kiinnitä huomiota ethokseesi, siihen minkälaisena keskustelukumppanina toiselle näyttäydyt. Jos puheistasi ei hengi vilpitön hyväntahtoisuus, on vaara, ettei sinua kuunnella.

Varaudu siihen, että suorapuheisuutesi voi saada aikaa vastareaktion. Sinulla on kuitenkin lupa odottaa myös sitä, että sanasi otetaan vastaan. Tällöin ne käynnistävät pohdinnan, jonka seurauksena sanojesi vastaanottaja saattaa olla sinulle hyvinkin kiitollinen.

Suorapuheisuus on tunnusmerkillistä ystävyyssuhteille, mutta ei ole kuitenkaan mikään suhteen polttoaine. Sen sijaan rohkaisevat sanasi, ilosi toisen onnistumisesta, myötätuntosi surun hetkellä ja tärkeiden asioiden jakaminen syventävät ystävyyttä ja luovat niin tukevan perustan, että se kestää myös ajoittaisen suoran puheen.