V*ttu ei ole pilkku: Rakkaustohtorin avoin kirje Cheekille

Entinen päätoimittajamme palaa kynän ääreen kahden vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa hän ei juo työaikana, mutta kiroilee sitäkin enemmän.

Hyvä Jare Tiihonen,

Katsoin dokumenttisi Jare vs. Cheek parhaat palat. Joku voisi sanoa, että kiroilet paljon, joskus hyvin paljon, mutta et aina hyvin.

Tämä kirjoitus avaa kiroilemisen logiikkaa, pääteemoja ja pääfunktioita. Se luennoi kirosanojen oikeinkäytöstä ja saarnaa niiden väärinkäytöstä.

Jos mä olisin sä, mäkin lukisin mun tekstin.

Kiroilemisen alkeet

Kun kanadalainen isoäitini hoiti minua ja sisaruksiani, opetimme hänelle suomea.

Nice to meet you kääntyi suomeksi Minä olen tyhmä, ja I am hungry oli tietenkin Haluan juoda kusta. Myöhemmin illalla hän esitteli uusia taitojaan vanhemmillemme. Nauroimme kippurassa. Olimme huijanneet Grandman kiroilemaan.

Tai, no, alle kuusivuotiaiden korvissa se kuulosti kovasti kiroilulta. Tai ainakin tuhmalta. Kusi ja tyhmä olivat pahoja sanoja, joita tuli välttää.

Tarina paljastaa ensimmäisen erikoisuuden kiroilemisen ja voimasanojen logiikasta. Niiden kriteerit saattavat muuttua iän myötä. Se, mikä lapsena on tuhmaa, aikuisena lähinnä huvittaa.

Toinen erikoisuus on tämä. Mikä loukkasi esivanhempiamme, saattaa huvittaa nykyihmisiä. Mikä huvittaa nykyihmisiä, saattaa loukata lapsenlapsiamme. Eri vuosikymmenillä eri sanat ovat pannassa, puhumattakaan eri vuosisadoista.

Näin ei kuitenkaan ole aina. Suomen suosituin kirosana on ruotsalaista lainatavaraa tuhannen vuoden takaa.

Kolmas erikoisuus on tämä. Itse sanat ovat mielivaltaisia tai, kuten filosofit sanovat, aksidentaalisia. Ei ole mitään itsestään selvää syytä, miksi kusi kuulostaa aavistuksen pahemmalta kuin pissa, myös aikuisten mielestä.

Sanat itsessään eivät ole ongelma, sillä niille löytyy lukuisia neutraaleja vastineita. Esimerkiksi kakka, prostituoidun lapsi, siitin tai (se lainasana) emätin.

Sanojen äänteet eivät nekään ole ratkaiseva tekijä. Ärräpäissä ei oikeasti tarvitse olla ärrää. Konsonanttien ja vokaalien suhdeluku ei vielä kerro paljoakaan.

Sanan ulkoasun, fonetiikan ja merkityksen suhde on lopulta aika randomi, sanovat kielitieteilijät, vaikka keksimmekin kauniita sanoja kauniista asioista ja rumia rumista.

Lapsuuden kirosanat tylpistyy, eilispäivän kirosanat sammuu. Uusia syttyy tilalle, kun arkisanat ruostuvat uusiin käyttötarkoituksiin.

Samanlaista lainehdintaa näkyy myös kunnioituksen ja epäkunnioituksen symboleissa. Monen opettajan mielestä nykynuoret ovat huonotapaisia, koska oppilaat pitävät pipoa päässä sisällä. Ikään kuin arvon (kunnioitus) ja symbolin (paljas pää) liitto olisi pyhä ja muuttumaton. Aika kultaa muistot ja siks jengit menee halpaan.

Kirosanojen kirjainyhdistelmät siis muuttuvat. Mutta kirosanojen teemat eivät muutu. Ne ovat lähestulkoon aina samat. Eritteet, seksi ja uskonto.

Kirosanojen pääteemat

Ennen kuin erittelemme eritteitä, sukellamme seksiin ­(malta vielä, Cheek) tai urkimme uskontoa, mainitsen kaksi muuta teemaa.

Tai kaksi mahdollista teemaa – en nimittäin tiedä, ovatko epäsuositut ihmisryhmät ja eläinten nimet omia teemojaan tai edes kirosanoja sanan varsinaisessa mielessä. Rumia sanoja ne kuitenkin ovat, osa tosi rumia.

Olemme taitavia keksimään pilkkasanoja epäsuosituista ihmisryhmistä. Neekerit, mutakuonot, homot, hinttarit, rekkalesbot, rättipäät, suvakit, kukkahattutädit, penikat, huorat, läskit, kynäniskat, mannet, sompanssit, vinosilmät, ämmät, persut, keput, ryssät, list goes on. Tunnen suomalaisirakilaisen miehen, jonka lapsuudessa kurdi tarkoitti idioottia.

Osaamme valjastaa haukkumasanoiksi myös eläinten nimiä. Silloin pyrimme korostamaan jotakin kielteistä tekoa tai pahetta. Ne eivät ole kirosanoja, mutta niitä voidaan käyttää kielteisesti: rotta (epärehellinen), sika (likainen), lehmä (lihava), käärme (petollinen), etana (hidas), harakka (ruma) ja oma suosikkini lokki (ruokavaras).

Sanoja voi vielä lisämaustaa sillä tuhatvuotisella etuliitteellä.

Mutta takaisin eritteisiin, seksiin ja uskontoon. Kirosanakollaasisi perusteella sinulla on kolme lempparisanaa. Ne sijoittuvat ensimmäisen kahden teeman välimaastoon, onhan persereikä tavallaan vitun ja paskan välissä.

En ole kielitieteilijä, mutta arvelen, että eritteitä kutsutaan eritteiksi, koska ne ”eriytyvät” ruumiistamme. Siis poistuvat jotakin reikää tai rauhasta pitkin. Paska ulos-tuu.

Suosituimmat eritteet, joista maailmalla väännetään kirosanoja tai tuhmuuksia, ovat paska, kusi, pieru, räkä ja sylki.

Evoluutiopsykologi Steven Pinkerin mukaan järjestys vastaa samalla myös eritteiden paheksunnan skaalaa. Kadulle paskominen on paheksuttavampaa kuin kadulle kuseminen ja niin edelleen.

Joissakin kielissä myös oksennus, hiki, veri, sperma ja jopa kuukautisveri vääntyvät kirosanoiksi.

Miksi eritteistä on tullut tabusanastoa? Todennäköisin syy on terveydellinen. Ne liittyvät tauteihin. Jo taaperolle opetetaan, ettei kakkaan kosketa. Ethän syö keltaista lunta. Niistä nenäsi.

Itse asiassa monessa kielessä taudit toimivat neljäntenä teemana. Englannin sanoja plague ja pox voidaan edelleen käyttää pahantahtoisesti, samoin espanjan cólera.

Suomen kielessä taudit eivät ole voimasanoja, ainakaan enää. Ehkä voimme kuulla niistä vielä kaikuja? Se sattui rutosti.

Seksillä tarkoitan seksuaalisuutta yleensä mutta erityisesti sukupuolielimiä. Siitin ja emätin kuulostavat vielä neutraaleilta. Mites kyrpä, mulkku tai kulli? Entä pillu, tussu tai vittu?

En tiedä sinusta, mutta todennäköisesti ainakin peruslukija pitää jotakin sanaa ”rumana”. Emotionaalinen reaktio on välitön ja jopa vastustamaton. Emme voi estää sitä.

Seksisanastosta voidaan sitten vääntää erilaisia kannustushuutoja, kuten ime kyrpää, haista vittu tai nussi mutsias. Englannin erikoisuus fuck you loukkaa, vaikka tavallaanhan se on onnentoivotus.

Uskontoa haluaisin käsitellä hiukan perusteellisemmin, jos sallit. Siihen on kaksi syytä. Ensinnä kirosanojen historialliset juuret ovat vahvasti uskonnossa. Toiseksi olen teologi, joten tiedän siitä jotakin. Vai eksä tiedä kuka mä luulen olevani?

Ei ole sattumaa, että kiroilla– ja kirota-verbeillä on sama juuri. Myös englannin profanity tarkoittaa sekä kiroilemista että epäpyhää.

Lisäksi vannomisen ja kiroilemisen välillä on yhteys. Englannissa to swear tarkoittaa molempia.

Suomen kielessä langenneen enkelin nimestä ja kotipesästä on tullut voimasanoja: saatana, perkele, piru, helvetti, mutta ei lucifer tai tuonela. Englanniksi satan ei ole kirosana, mutta hell on.

Näistäkin voidaan vääntää kannustuksia: painu helvettiin, saatana soikoon, piru vieköön. Omalaatuinen kirosana on jumalauta, sillä se lienee alun perin rukous. Jumala, auta.

Uskovaisilla on usein konservatiivinen, joskus jopa maaginen suhde kiroiluun. Monelle kiroilun ja manauksen välinen yhteys on elävä.

Kristityt yrittävät välttää Jumalan nimen lausumista turhaan. Sanotaanhan kolmannessa käskyssä: ”Älä lausu turhaan Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka lausuu turhaan hänen nimensä” (2. Moos. 2:7).

Moni ei tiedä, että käsky liittyi alun perin nimenomaan väärän valan vannomiseen. Esimerkiksi, jos vannoit ”Jumalan nimeen”, ettet kajonnut naapurisi vaimoon, mutta oikeasti kajosit, lausuit Jumalan nimen ”turhaan”.

Nykyään käsky ymmärretään suurin piirtein niin, ettei Jumalan nimeä saa käyttää voimasanana. Voi kiesus.

Joskus alakoulussa, vähän vanhempana kuin Grandman kusetusvuonna, heräsin seuraavaan ristiriitaan. Kummastelin, miksi Jumalan nimen lausuminen turhaan oli epäkunnioittavaa, mutta paholaisen nimen lausuminen ei ollut. Älä kutsu pirua avuksi, sanottiin.

En vieläkään tiedä vastausta.

Aprillipilani muutaman vuoden takaa oli great success, kuten Borat sanoisi. Olin leikannut itselleni keskiaikaisen tonsuurin, sillä olin ryhtymässä jesuiitaksi. Minusta oli siis tulossa munkki pälvikaljuineen ja selibaattilupauksineen.

Vedätys meni läpi teologian professoreita myöten. Kotimaa-lehdestä pyydettiin haastattelua. Great success.

Seuraavana päivänä tulin kaapista tällä kuvalla. Paidassani lukee Nobody fucks with Jesus.

Lainaus on tietenkin elokuvasta The Big Lebowski, ja sen lohkaisee keilailumestari Jesus ”The Jesus” Quintana (John Turturro). Kuka muu muka?

Uskovaiset ystäväni tipahtivat tuolilta. I love your shirt man! Jos nyt muutama loukkaantuikin Jeesuksen puolesta, ei-uskovaiset kääntyivät Jeesuksen puoleen. Hänestä tuli lähestyttävä.

Totta puhuen itseänikin harmittaa Jeesuksen tai Kristuksen käyttäminen kirosanana. Miksi? Koska rakastan häntä. En haluaisi kenenkään nimeä käytettävän sadatteluna, erityisesti läheisteni.

Mieti nyt itsekin, jos jokaisen Bluesin tappion jälkeen espoolaiset manaisivat Jare-vitun-Tiihosta.

”Meidän pitää erottua joukosta”, ajattelevat useat kristityt. Ei saa mennä valtavirran mukana ja käyttää kirosanoja

On monta hyvää tapaa erottua joukosta, mutta surkea sanavarasto ei ole yksi niistä.

Sitä paitsi kristityt keksivät foneettisesti läheisiä vastineita, joiden käyttötarkoitukset ovat täysin samat kuin perinteisillä kirosanoilla. Itse asiassa näin tekevät kaikki ihmiset.

Vitusta tulee vitsi, hitosta hitsi ja paskasta pehva. Perkeleestä tulee pirskatti tai perhana, helvetistä himskatti tai helkatti tai hemmetti ja saatanasta saakeli tai samperi. Eräs ystävämme huusi lapsena suutuspäissään junalautaa ja saatavaa.

Sama pätee tietysti jenkkeihin. Fucking kääntyy freaking, shit shoot, damn darn. Britit sanovat crikey, mikä tulee sanasta Christ.

Oh. My. Gosh.

Tekopyhyys ei ole vain kristittyjen kompastuskivi. Niksin taitavat kaikki. Esimerkiksi mediat, jotka sensuroivat räppärin kirosanan mutta eivät tikkaria nuolevia ja roiskeläpissäään twerkkaavia taustalavasteita. Jippikayjei.

Kiroilemisen pääfunktiot

Kirosanojen teemat ovat asiat, mistä kiroilemme. Kirosanojen funktiot ovat syyt, miksi kiroilemme.

Joskus teemoilla ja funktioilla on elimellinen (tsihii) suhde. Mieti vaikka sanoja paska, kakka ja lanta. Ne kuvaavat samaa sontaa, mutta sanan valintaa ohjaa käyttötarkoitus. Tyhjennetäänkö ulkohuussi, vaihdetaanko vaippa vai lannoitetaanko viljelysmaa?

Kirosanojen käyttötarkoituksista on loputtomasti tutkimuksia. Hyvä yleisesitys on yllä mainitsemani Steven Pinkerin kirja The Stuff of Thought ja erityisesti sen luku ”The Seven Words You Can’t Say on Television”.

Kiroilemme ainakin viidestä eri syystä. Tunnistanet nopeasti, Jare, mitkä kaksi funktiota korostuvat omassa poetiikassasi. Aina vituttaa joku!

Ensinnä kiroilemme solvataksemme (abusive). Haista vittu!

Toiseksi kiroilemme katarttisesti (cathartic). Kuvittele tunteiden laksatiivi. Harmistus pitää päästää ulos. Persereikä! Kanadan-serkkuni, kokki ammatiltaan, opetteli suomalaisia kirosanoja voidakseen ilmaista itseään vapaammin työtapaturman sattuessa: keittiössä kolisi usein satanaperkeli.

Ärräpään vapauttaminen helpottaa oloa. Tutkimusten mukaan se parantaa myös kivunsietokykyä. Kirosanoja ei turhaan kutsuta voimasanoiksi.

Kolmanneksi kiroilemme dysfeemisesti (dysphemistic). Kuvittele eufemismin eli kohteliaan kiertoilmaisun vastakohta. Korostamme asian kielteistä tai tuhmaa puolta. Naidaank… siis rakastellaanko?

Neljänneksi kiroilemme painotuksena (emphatic). Silloin kirosanasta tulee määre. Ihan vitun siistii!

Viidenneksi kirosanat ryydittävät puheenparttamme (idiomatic). Käytämme sanoja ja ilmauksia, jotka vahvistavat yhteenkuuluvuutta tiettyyn alakulttuuriin, heimoon tai sisäpiiriin.

En osaa antaa esimerkkiä, koska en kuuluu piireihin tai olen omilleni sokea.

Tekisi mieli (tsihii) lisätä kuudenneksi kategoriaksi huumori. Ehkä se ei ole kuitenkaan oma, erillinen funktionsa, vaan silloinkin osa jotakin edellä mainituista viidestä funktiosta. Kirosanoilla voi höystää tarinaa.

Tosin jos tarina on huono, mikään kirosana tai kaksimielisyys ei sitä pelasta. Jos treffiseura ei hengitä, ryyppy ei iltaa pelasta. Toivoisin, että koomikot oppisivat tämän. Myötähäpeäkin voi olla syypää mun hymyyn.

Kirosanat ovat kuin kipulääkkeitä. Ne voivat virvoittaa, mutta ylikäytettynä niihin turtuu. Yliannostajan seura väljähtyy ja housut roikkuu.

Tästä päästäänkin kiroilun sudenkuoppiin.

Kiroilemisen sudenkuopat

On kaksi tapaa kiroilla väärin. Lähipiirisi tietää paremmin, mutta minusta vaikuttaa siltä, että ensimmäiseen et taida sortua usein.

Yllä listatuissa viidessä tai kuudessa kiroilemisen funktiossa ei ole itsessään mitään väärää. Mutta ensimmäinen funktio soveltuu ainoastaan hyväsydämisille.

Mitä tarkoitan tällä? Sanotaan näin, että siinä missä viina on viisasten juoma, herja on herrasmiesten nuija.

Jos ei ole viisas, ei viinaan kannata koskea, sillä väärinkäytön ja ylilyöntien vaara on liian suuri. Jos ei ole luonteeltaan hyväsydäminen, kannattaa välttää kirosanoja, sillä niillä voi aiheuttaa tarpeetonta tuhoa.

En sano, ettäkö toisen loukkaaminen olisi aina väärin. Joskus totuus sattuu. Haaskamedia ruokkii loukkaantumisketjuja, koska se elää niistä. Dosenttienkin olisi hyvä lukea dosentti Aku Visalan loukkaantumisen opas. Olemme itsepetokseen taipuvaisia ammattiloukkaantujia.

Olemme myös kovasanaisuuteen taipuvaisia ammattiloukkaajia. Ihminen on siitä yksinkertainen eläin, että hän loukkaantuu, jos haluat loukata. Ei siihen kirosanoja tarvita, mutta ne lisäävät asiattoman solvaamisen ja tarpeettoman loukkaamisen riskiä.

Kohtuus kaikessa, myös kirosanoissa. Tämä periaate suojelee meitä myös toiselta sudenkuopalta.

Mikään ei ole rasittavampaa, kuin kirosanojen käyttäminen välimerkkeinä. Kirosanojen ylikäyttö ei ole vain koomikkojen ongelma. Pyrkiny vähentää?

Alussa se on huomionhakuisuutta. Koulun kovikset polttaa ja kiroilee. Ennen oli maailma miesten.

Jossakin vaiheessa joka toisesta sanasta tulee vittu. Teiniromantiikkaakin kiusallisempaa on teiniretoriikka.

Tavallaa ylisääntely on sillee pahast, mut myös tietyt täytesanat vois mun mielest niinku kieltää lailla, jolloi tääki lause ois tiätsä puolta lyhyempi.

Taitavaa kiroilua tulisi opettaa jo kotona, jotta koulussa ei oppisi huonoksi tai seurakunnassa latteaksi kiroilijaksi.

Nähdessään joulumarkkinoilla katosta roikkuvan villisian äimistynyt tyttäreni kysyi: ”What the f*** is that?” Sinä päivänä isi oli ylpeä.

Sen lisäksi, että kirosanojen yliviljely köyhdyttää sanavarastoa, se kärsii nopeasti semanttisen inflaation. Vähenevän tuoton laki pätee tässäkin.

Toistuva väärinkäyttö tekee oikeinkäytön mahdottomaksi. Siinä missä kiroilu voisi olla eloisaa, humoristista, pistävää, paljastavaa tai kuvailevaa, on se nyt pelkkää puuroa.

Helvetistä tulee helevetin-helevetti ja vitusta vitun-vitun-vittu. Sokka on irti ja suhteellisuudentaju katoaa.

Sinulla on kuitenkin toivoa! Itsekin heräsin murrosikäisenä omaan vee-sanan ylikäyttööni. Timantit on ikuisia, mutta huonot tavat eivät.

Lopuksi haluan tunnustaa. Käytin sinua keppihevosena. Pikkusieluiselle en olisi kehdannut sitä tehdä. Piti kato saada nuorisokin lukemaan tämä kirjoitus. Taisin vähän juksata, sori siitä.

Tulemme vaimoni kanssa jouluksi Suomeen ja tarjoaisimme mielellämme sinulle kompensaatio-oluen. Ihan oikeasti, juodaanko joulubisset? Voidaan toki korkata Bollingerikin jos haluat, kanssas tai ilman. Seurassamme saa sitten kiroilla, jopa hyvin paljon, kunhan kiroilee hyvin.

Pilkunnussimisenkin uhalla muistuttaisin, ettei vittu ole pilkku.

Fellow pilgrim,
Jason Lepojärvi

Facebookissa näkyvä artikkelikuva: Jussi Ruokomäki (lisensoitu CC BY-SA 4.0, Cheekin kuva: Tuomas Vitikainen).