Nykyisin on suorastaan muodikasta ajatella, että rakkaus on rajaton luonnonvara, jota on saatavilla aina kun itse haluaa, yksinkertaisesti ”kytkeytymällä” siihen, jolloin ”vetää puoleensa oikeanlaisia ihmisiä”.
Rakkauden oppimateriaalia on netti pullollaan, kursseja ja kirjoja jokaiseen makuun, samoin mindfulness-ohjeita, joten rakkauden ei pitäisi olla ongelma.
Miksi sitten rakkaudesta on niin suuri pula? Kun katselee parisuhteita, perheitä tai työpaikkoja, ei vaikuta siltä, että ihmiset tänä päivänä rakastavat toisiaan taitavammin ja enemmän kuin koskaan aiemmin. Parisuhteiden ja työsuhteiden keskimääräiset pituudet lyhentyvät vuosi vuodelta. Yksinäisiä on valtavasti.
Johtuuko se siitä, että sydämemme koko on keskimäärin vain 250-350 grammaa?
Iltapäivälehden keskustelupalsta kertoo: ”Rakkaus lähtee ihmisestä itsestään.” Lauseen tahaton kielikömmähdys paljastaa totuuden: rakkaus tuntuu lähtevän tiehensä ihan itsestään ja sen löytäminen on kiven alla, vaikka kaikkialla kerrotaan, kuinka rakkautta pitäisi olla mielin määrin kauhottavaksi, kun vain on ”rakkaudellinen” ja ”energiat” ovat oikeat.
Periaatteessa helppoa – käytännössä juuri silloin, kun ihminen eniten kaipaa rakkautta, hän ei löydä sitä itsestään, ei helposti eikä omasta sisimmästään, joka on kuin mykkä lintu autiotalon pihalla.
Jos kaipaat kotona tai työssä rakkautta, johon voi luottaa, joka hyväksyy sinut itsenäsi, kuulut miljoonien rakkauden etsijöiden kerhoon, et ole yksin! Mitä kerholaiset tekevät löytääkseen rakkauden? Harjoittelevatko he pitkäjänteisesti rakastamisen taitoja? Se olisi varmaan viisasta.
Eivät. He toimivat digiajalle totutusti kuin palvelutiskillä tai ravintolassa, selaavat toistensa valokuvia deitti- tai rekrytointisivustoilla. Nimenomaan ja ensisijaisesti valokuvia ja yksilön joitakin ominaisuuksia korostavia mainoslauseita.
Jos kysytään ihmisiltä, mistä tunnistat ihmisen todellisen kyvyn rakastaa vilpittömästi ja ehdoitta, aika harva varmaankin toteaisi: “vetävästä ulkonäöstä ja hiotusta mainospuheesta”. Ulkokuori hämää huolellisesti. Vakava ja varautunut ihminen voi olla hyvin lempeä. Itse asiassa yllättävän moni on. Säihkyvästi hymyilevä ihminen voi olla häikäilemätön oman edun tavoittelija, eikä lainkaan empaattinen.
Ulkonäkö ja ensivaikutelma antavat toki mielihyvää, nautintoa, johon myös hormonaalinen rakastumisromanssi lasketaan. Mutta aidon rakkauden kanssa sillä ei ole yhtään mitään tekemistä, sillä aito rakkaus on aktiivinen valinta, ei passiivista patsastelua ja nauttimista.
On helpottavaa tietää, että lopulta kaikki seikat, joita kaipaamme tai haluamme välttää muissa ihmisissä, kumpuavat meistä itsestämme. Ne heijastavat omaa itseämme tavalla tai toisella: kaipauksia tai puutteita, joita meillä on. Vaikka olemme yksilöitä, olemme kaikki sisimmiltä kaipauksiltamme hyvin samanlaisia ihmisiä. Eri tavoin keskeneräisiä ja hiomattomia.
Jos etsit aitoa, kestävää rakkautta, oletko valmis tinkimään reilusti mielihyvästä, nautinnosta? En ehdota, että meditoisit kykeytyäksesi ”rakkaudelliseen” tilaan, vaan ehdotan käärimään arjessa hihat, valmistautumaan rakkoihin ja känsiin. Palkinto seuraa myöhemmin. Hyvä peilautuu hyvänä takaisin, ei toki aina heti.
Rakastaminen on äärettömän vaikea taitolaji. Se edellyttää ihmisenä kasvamista. Ihmisenä kasvaminen ei ole sosiaalisen median profiilissa jaettavia mietelauseita ja kirjojen lukemista. Se tarkoittaa hyveiden elämistä todeksi teoin ja valinnoin. Ja se puolestaan tarkoittaa tunnetasolla useimmiten täysin päinvastaista kuin mielihyvä, nautinto.
Luonteen jalostaminen tarkoittaa sitä, että harjoitat ja harjoittelet rehellisyyttä, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, nöyryyttä, suvaitsevaisuutta, luottavaisuutta, lempeyttä, avuliaisuutta arjessa. Harjoitat näitä myös silloin, kun niiden harjoittaminen ei tuota sinulle mielihyvää ja palkitse kiitoksin ja hyvällä mielellä.
Ehkä sinulla on ihmisenä kasvamisen edellä ehtolista seikoista, jotka liittyvät mielihyvään, jotka muissa ihmisissä tuottavat sinulle mielihyvää. On hyvin inhimillistä ajatella haluavansa harjoitella rakastamista juuri tietynlaisen, miellyttävän ihmisen kanssa. Älä turhaan kuluta aikaasi toivelistan parissa, sillä tuo lista on ehtymätön. Se muovautuu hiukan jokaisella valintakerralla. Kaipaat lisää tuota piirrettä, vähemmän toista, tai ehkä vain vaihtelua.
Oletko valmis keskittymään elämässäsi, teoissasi ja valinnoissasi ensisijaisesti oman luonteesi jalostamiseen, siis jättämään mielihyvää tyydyttävät toiveesi toissijaisiksi? Se, missä onnistut itsesi kanssa, peilautuu takaisin muista. Ei toki välttämättä heti, mutta ajallaan. Hyveitä harjoittamalla rakastat jaloimmalla tavalla itseäsi ja muita. Niinpä hyveiden harjoittaminen ja harjoitteleminen takaa, että elämäsi tulee täyttymään rakkaudesta. Näin tapahtuu vääjäämättä, vaikka ympärilläsi olevat ”energiat” olisivat kuinka sekaisin tahansa.