Kun ihminen laittaa itsensä tekemään kahden tehtävät, niin kiirehän siinä tulee. Mutta mistä niitä tehtäviä tulee ja mitä asialle voi tehdä?
Kiire-sarjan ensimmäinen osa kertoi alueen, jolla nyt liikutaan. Jatkuva kiire on henkilökohtainen valinta emmekä halua luopua siitä, kunniamerkistästämme.
Syitä kiireeseen
Kiireen taustalla on monta tekijää. Tässä joitakin:
- Se on helppoa (yritäpä olla kiireetön)
- Siitä tulee huippufiilis (uskomattomat tulokset, uskomattomilla takarajoilla — ja siihen jää koukkuun)
- Emme osaa elää ilman kiirettä
- Tavaramme itsessään (pöydällä lojuva kirja sisältää kutsun lukemaan)
- Tavaroiden, myös elämää helpottavien tavaroiden ylläpito (auto vaatii huoltoa, tietokone päivityksiä)
- Elämme jatkuvassa muutoksessa ja muutos vaatii resursseja (opiskelu, tuttujen toimintatapojen uusiminen)
- Kiireestä luopumisen ajatus pelottaa (menetämmekö jotain?)
- Suuriin asioihin tarttuminen pelottaa (pikkujuttuja mukava puuhastella)
Todelliset syyt kiireeseen
Useimmat syyt, myös edellä mainitut, juontavat juurensa lopulta kahteen pääsyyhyn.
Turhamaisuus
Emme halua luopua kunniamerkistämme.
”Hurjat työtunnit, täyteen ahdettu kalenteri, lukuisat ja painavat vaatimukset minun ajalleni osoittavat minulle — ja niille jotka sattuvat huomaamaan — kuinka tärkeä olen.” — Eugene Peterson
Haluamme olla tärkeitä. Haluamme näyttää tärkeiltä. Kiire ja sen näyttäminen on parhaita tapoja elää tätä todeksi.
Laiskuus
Olemme kiireisiä, koska emme puolusta aikaamme. Emme suojele aktiivisesti itseämme, perheitämme, ja annamme muilta ihmisiltä tulevien odotuksien ja pyyntöjen määritellä itsemme ja oman ajankäyttömme rajat.
Eräs johtaja näytti meille kaikille esimerkkiä osallistuessaan huonosti valmisteltuun kokoukseen, joka ei ottanut loppuakseen.
”Viimein kahdeksan maissa illalla hän ilmoitti työtovereilleen: ’Ystävät, minun täytyy mennä. Vaimoni ja lapseni odottavat. Jos on pakko, voin aina vaihtaa työni, mutta en voi vaihtaa vaimoani ja lapsiani.’ Sitten hän poistui huoneesta.” (Hyvejohtajuus / Alexandre Havard)
Jos olemme olleet laiskoja, emmekä ole selvittäneet itsellemme tavoitteitamme, prioriteettejamme (kuten viime viikon kommenteissa hyvin sanottiin), niitä on kovin vaikea puolustaa muiden asettamia vaatimuksia vastaan.
Mikä on tavoitteesi? Ehkä onnellisuus, hyvä elämä? Mikä on elämän tarkoitus? Mikä on sinun elämäsi tarkoitus? Mikä on missiosi? Ladotko vain tiiliä päällekkäin vai rakennatko katedraalia?
Ratkaisumallit kiireeseen
- Tee työtä fiksummin, älä kovemmin
- Lopeta vastuutehtäviä
- Älä lue sähköpostia niin usein
- Tee lista tehtävistä asioista, priorisoi ne, jne
- Tee TO DO -listastasi NOT TO DO -lista
- Lue ”Getting Things Done”
- Hanki ajanhallintajärjestelmä Y
- Jne jne.
Kukin näistä voi olla hyvä ja tehokas keino, mutta ne ovat vain tekniikoita. Esitetyt ydinongelmat — turhamaisuus ja laiskuus — ovat luonteenpiirteitä, huonoja sellaisia. Heikkoa luonnetta ei korjata tekniikalla.
Huonoista luonteenpiirteistä pääsee eroon vain vaihtamalla ne hyviin luonteenpiirteisiin.
Pitkäkestoinen ratkaisu kiireeseen
Kesytä kiire seuraavalla kahden askeleen ohjelmalla.
1) Tunne itsesi
Kuinka käytät aikasi? Voit pohtia asiaa esim. seuraavan (Stephen Coveyn) nelikentän avulla:
| Tärkeää | Ei tärkeää | |
| Kiireellistä |
|
|
| Ei kiireellistä |
|
|
Mitä analyysisi kertoo sinusta? Missä huomaat olevan kasvuvaraa?
2) Pyri hyveeseen
Ei nopeita voittoja. Ei tekniikkaa. Sorry. Yksi luonne merkitsee enemmän kuin tuhat kikkaa ja luonnettasi voit rakentaa esimerkiksi uusilla tavoilla ja korvaamalla vanhoja.
Kyse on oikeiden tavoitteiden saavuttamisesta sekä syvästä sisäisestä rauhasta. Kyse on todellisesta ajanhallinnasta.
Tavoitteesi — hyvä elämä — ei seuraa tehokasta ajanhallintaa. Tehokas ajanhallinta seuraa tavoitettasi — hyvää elämää.
Kiitän ansiokkaasta analyysistasi.
Samoin,olennaiset asiat tuli hyvin ja samalla yksinkertaisesti jäsennetyiksi. Olen sitä mieltä, että pirstoutuneessa kulttuurissamme ihmisistä on tullut passiivisia ohjattavia, jotka ovat vieraantuneet sekä itsestään, arvoista että valitettavasti joskus myös itse elämästä. Ainakin minulta oli kadoksissa pitkään työn itseisarvo, luonnon itseisarvo ja oma itseisarvoni. Olin välineellistänyt ja esineellistänyt jopa itseni ja kehoni järjestelmän palvelijaksi. Yritin hallita elämääni. Kunnes hallinta kirposi ja putosin tyhjyyteen. Kun opin tuntemaan itseni, siirsin elämäni ohjauksen takaisen itselleni, ja tänä päivänä kohtuullinen elämäni vaatimattomassa ympäristössä tuntuu rikkaammalta kuin koskaan. Olen löytänyt armon sekä itseäni että muita ihmisiä kohtaan. Olen nykään suhtellisen pätevä oman elämäni aktiivinen ohjaaja.
Kiitoksia kommenteista! 🙂
Katin kommentista silmään osui armollisuus. Itselleen rehellinen ja siksi armollinen on lähes poikkeuksetta armollinen myös muita kohtaan.
Itselleen armoton on usein myös muille armoton. Tämä näkyy myös ajanhallinnassa eli ajankäytölle osoitetuissa vaatimuksissa. Armoton johtaja imee nopeasti kaikki mehut itsestään ja organisaatiostaan.
”Pitkä silmä” kertoo paljon – mille aikaa/mille ei – nyt, huomenna, tänä vuonna. Keho kertoo myös paljon, tosi paljon – ja auttaa pysähtymään, vaikka vain pikkuruiseksi hetkeksi. Välitilan jälkeen jaksaa taas, pitkällä silmällä ja joskus myös ilman sitä, sellaisella hetken silmällä. Kummallista ja hyvää tekevää!
Kiitos, artikkelisi kiireestä ovat ajankohtaisia, kaiketi aina. Kun ajattelen esimiestyön kannalta tätä loputonta ”kiirettä”, toivoisi todella löytävänsä keinot sen loppumiselle. Huomaan, että paljon pitää kiinnittää huomiota omaan käyttätymiseen, saatan olla se henkilö, joka toisessa synnyttää kiireen tunteen, paljon asioita joihin pitää ryhtyä ja toteuttaa. Toisaalta, kunpa oppisin paremmin puhumaan siitä, vaikka meillä on työntäyteisiä päiviä, meillä ei ole kiire.
Kiitos, Kristiina! Ajatuksesi kiireen sytyttäjistä ja sammuttajista on mielenkiintoinen. Lienee jokaisen lähipiirissä joku henkilö, jonka seurassa tulee hätääntynyt ja stressaantunut olo. Joidenkin lähipiirissä on myös henkilö, joka tuntuu olevan rauhallisesti läsnä ja tuo rauha tarttuu. Ehkä tuo kiireen sytyttäjä käy läpi sataa asiaa yhtä aikaa ja hirveällä vauhdilla. Ehkä kiireen sammuttaja taas keskittyy yhteen asiaan ja ihmiseen kerrallaan. Mutta olet oikeassa: jo pelkällä persoonalla voi — tavalla tai toisella — vaikuttaa myös muiden kiireeseen.
Samaa mieltä, Kristiina, ajatuksesi kiireen sytyttäjistä ja sammuttamista on todella hyvä. Ja samalla pelottava – sitä ei itse haluaisi olla sellainen, jonka seurassa muille tulee stressaantunut ja ahdistunut olo! Jussin ajatus siitä, että keskittymällä yhteen asiaan ja erityisesti yhteen ihmiseen kerralla on todella hyvä. Tässä harjaantukaamme.