Kun yritys laittaa yhden henkilön tekemään kahden työt, niin kiirehän siinä tulee. Mutta miksi myös pitkällä sapattivapaalla tulee niin julmettu kiire?
Kiire-sarjan ensimmäinen osa pohjustaa lukijan kiireen poistamista varten. Tämä on lyhyt, jotta jokainen ehtii sen lukea. 🙂
Kiire on hieno homma
En nyt puhu ulkoisista tekijöistä johtuvista kiirepiikeistä, vaan jatkuvasta henkilökohtaisesta kiireestä, joka tuntuu syövän lailla vaivaavan kaikkia yhteiskunnan jäseniä — eläkeläisestä toimariin. Tämä kiire on samaa sarjaa kännitoilailujen kanssa. Sekä kiire että kännitoilailut nähdään virallisesti huonoina asioina, mutta käytännössä molemmilla ylpeillään.
Kiire on ylpeyden aihe, koska se kertoo kuinka tärkeä kiireen esittäjä on. ”Katso nyt, huomenna on tuossa kohden kolme palaveria päällekkäin. Ja katohan, tuossa neljän tunnin asiakaskäynnin aikana tuli sata sähköpostia.”
Kiireen esittäjä on tärkeä ja korvaamaton. Eihän sitä muuten kiire olisi.
On mielenkiintoista havaita, kuinka moni käyttää hurjasti resursseja rahojensa hallitsemiseen, mutta ajanhallinta on jo sanana vieras. Rahaa saa kuitenkin lisää. Aikaa ei.
Pidin hiljattain alustuksen ajanhallinnasta. Siellä eräs tarkkaavainen kuulija huomautti, että nykytrendi on ehkä pikemminkin menossa kohti hitautta. Vaikka en näe tuota trendiä kovin laajana käytännön työssä tai arkielämässä ympärilläni, toivon että mahdollisimman moni haastaa ”kiireestä kunniamerkki”-ajatusmallin. Väitän silti että kyse on enintään ohimenevästä trendistä, jälleen yhdestä ajanhallintatekniikasta, eikä yksikään tekniikka riitä korjaamaan syvimpiä ongelmia.
Kiire on puuhun juoksemista
Juttelin poikani (3v) kanssa kiireestä. Kerroin, että minulle oli tullut kiire töissä.
– ”Miks sulle tuli kiire?”
– “Koska mulla on ajanhallinnallisia ongelmia.”
– “Mitä on hallinta?”
– “Ajanhallinta, se on sitä kun tekee vääriä asioita ja sit tulee kiire.”
– “Niin! Niinku juoksee keittiöön tai puuhun!”
Vähän tuo poika kärjisti, mutta osui naulan kantaan. Lopulta aika moni tekemistämme asioista on puuhun juoksemista — varsin hullua toimintaa suhteessa lopulliseen tavoitteeseemme olla onnellisia sekä tämän välitavoitteisiin.
Mikä on sinun tavoitteesi? Aloita (ja toimi kaikessa) tavoite mielessäsi. Muista, että kiire on oire, ei kunniamerkki.
Kiireen poistaminen vaatii nöyryyden hyvettä. Et yksinkertaisesti ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisit. Olet tärkeä ja arvokas, mutta se ei ole seurausta kiireestäsi. Seuraavassa osassa pureudutaan tarkemmin kiireen syihin ja korjaaviin toimenpiteisiin.
Ehdottomasti. Näinhän se on.
Kiire on loistava tekosyy sille, ettei ole ehtinyt tehdä jotain asiaa, mitä on luvannut: ”En mä oo ehtinyt, mulla on ollut ihan hirvee kiire kun oon tehnyt sitä ja tätä”.
Tietysti jotkut syyt ovat semmoisia, että ne ovat helpommin hyväksyttäviä – esimerkiksi ”olen käyttänyt aikaa töiden tekemiseen” hyväksytään helpommin kuin ”olen kaivanut niin aktiivisesti napanöyhtää.” Toisaalta työtkin voivat olla tekosyy jonkin toisen asian välttelemiselle (esimerkiksi parisuhteen ongelmien ratkomiselle – eihän sitä ole aikaa, kun on niin paljon ylitöitä! jne…) kuten jossain Hesarin kolumnissa jokunen viikko sitten todettiin.
Kiirettä ei oikeastaan ole olemassakaan. On vain prioriteettejä. Jokaisessa vuorokaudessa on ne samat 24 tuntia ja jokaisessa viikossa ne 7 vuorokautta. Sen jälkeen on kyse vain siitä, miten nämä 24 tuntia vuorokaudessa käyttää. Kiire on aina tekosyy.
Hyvä Jussi!
Hipaisit nyt kipupistettä! Kiirehän on merkki huonosta suunnittelusta, priorisoinnista ja delegoinnista. Kiire voi viestiä, että kyseinen henkilö haluaa tehdä omasta SUURESTA persoonastaan korvaamattoman. Toisaalta seisovassa lätäkössä (joutilaisuudessa) istuvat henkilöt korostavat kiirettään, jotta joutokäyntiä ei huomattaisi.
Nokialla muistaakseni on joskus ollut käytäntö, että uutta tehtävää tarjottaessa alainen voi kysyä, minkä aikaisemmista tehtävistä voi pudottaa työlistalta.
Kiitoksia kommenteista!
Kiire on, kuten muutkin sanat, määrittelykysymys. Jos kiire määritellään vaatimukseksi toimia liian nopeasti, niin näitä tilanteitahan tulee.
Monesti liian nopean toiminnan vaatimus ei kuitenkaan pompsahda jostain yllättäen (”tuli niin kiire etten ehtinyt…”), vaan niihin ajetaan aktiivisesti / ajaudutaan passiivisesti.
Toki muutoksia ja yllätyksiä silloin tällöin tulee. Ne tuovat kiireen. Mutta jos toimii alalla, jossa tulee toistuvasti yllättäviä muutoksia ja useampia pienempiä nopeaa toimintaa vaativia tehtäviä, niin kuinka viisasta on tällöin täyttää kalenteri täyteen, ilman pelivaraa? 😉
Aika paha: nyt osuit arkaan paikkaan, näin yhteiskunnallisesti. Loistava analyysi kiireestä. Odotan kirjoituksen jatkoa!
Niidelin esimerkki parisuhteesta ja Riston esimerkki joutilaisuudesta pitävät niin hyvin paikkansa.
Eräs yliopistokollegani sanoi, että mainitsemasi hitaus (slow life) ei ole tekniikkaa, vaan nimenomaan ongelman ytimeen pureutuva elämäntapamuutos. Jolloin hitaus on analyysisi liittolainen, ei vihollinen.
Kuulostaa hyvältä! 🙂 Ehkä monet asiat voidaan lopulta toteuttaa kahdella tavalla: joko pinnallisesti tekniikkana tai elämäntavan muutoksena. Yleensä jokin tekniikkahan on tarpeen missä tahansa määrätietoisessa toteutuksessa, mutta pelkällään sillä ei pötki pitkälle.