Ystäväni ja minä opetamme yliopistossa. Opettaminen on eräänlainen kutsumusammatti. Sitä ei tehdä rahasta.
Opettajien motivaation kannalta voisi kuitenkin olla tarpeen, että yliopiston johto miettisi raha-asioita tarkemmin. Selitän miksi.
Palkkio työn mukaan
Ystäväni opettaa teologisessa tiedekunnassa suosittua C.S. Lewis -kurssia. Kurssi järjestettiin tänä keväänä ensimmäistä kertaa. Sen suosio yllätti sekä luennoitsijan että tiedekunnan.
Suosion varjopuoli on opettajan lisääntyvä työtaakka.
Ystäväni sai onnekseen selville, että tiedekunnassa on käytäntö, jonka mukaan tietyn rajan jälkeen ylimääräisistä osallistujista maksetaan opettajalle lisäpalkkio. Isoista rahoista ei ollut kyse, mutta uutinen oli iloinen yllätys.
Se tuntui reilulta.
Asian innoittamana päätin itse ottaa selvää, olisiko valtiotieteellisessä tiedekunnassa sama käytäntö. Opetan siellä nimittäin Euroopan integraation taloustiedettä. Maalaisjärjellä ajateltuna luulisi, että yliopiston palkkiojärjestelmä on yhtenäinen.
Näin ei ole. Selvisi, että joskus aikoinaan valtiotieteellisessä oli ollut samanlainen käytäntö, mutta siitä oli luovuttu. Nykyisin palkka perustuu yksinomaan opetustunteihin.
Perverssit kannustimet
Ongelma on tämä. Opettamani kurssi on erittäin suosittu. Sille osallistuu vuosittain lähes satakunta opiskelijaa. Luennot eivät määrästä suuresti riipu, mutta tenttipäivän jälkeen se tarkoittaa kokonaisten työpäivien ylimääräistä taakkaa, josta ei makseta mitään.
Jos kurssilla olisi kymmenen opiskelijaa, opettajan työmäärä olisi huomattavasti pienempi. Ylipiston näkökulmasta kurssi sen sijaan tuottaisi vähemmän lisäarvoa, koska se tarjoaisi opetusta vain kymmenesosalle nykyisestä. Silti palkkio olisi sama.
Molemmista suunnista katsottuna tämä on perverssiä. Palkkio ei ota huomioon sen enempää työmäärää kuin tuottavuuttakaan.
Aineellista etuaan maksimoivan opettajan kannattaisi pyrkiä siihen, että opiskelijoita tulisi vähemmän. Eli suomeksi sanottuna kannattaisi opettaa mahdollisimman huonosti.
(Teoriassa voisi olla, että opettaja menettäisi huonon opetuksen vuoksi koko opetustehtävänsä. Tässä tapauksessa niin ei ole. Kurssi on pakko järjestää osana tiettyä opetuskokonaisuutta, eikä soveliaita ja halukkaita opettajia ole ollut tarjolla. Yliopisto ei muutenkaan taida erityisemmin valvoa opetuksen laatua: palautetta kerätään, mutta eri asia on, johtaako se koskaan käytännön toimenpiteisiin.)
Reiluus ja motivaatio
Viisas johtaja ymmärtää ihmistä. Hän aistii, mikä ihmisiä motivoi. Kannustimet eivät tietenkään ole kaikki kaikessa. Joskus kannustimista voi olla haittaakin, jos ne koetaan liian dominoiviksi. Kaikkea ei voi ulkoisesti mitata.
Mutta kokemus reilusta kohtelusta on motivaation kannalta aina tärkeää. Se puolestaan edellyttää oikeita kannustimia.
On epäreilua, jos keskeneräisestä ja hutiloidusta työstä maksetaan sama palkka kuin huolellisesta. On epäreilua, jos huippusuositun kurssin työläästä opettamisesta maksetaan saman verran kuin kurssista, jonka luennoilla ei näy sieluakaan. Tällaiset tilanteet eivät kannusta panostamaan opetuksen laatuun.
Viisas välittää pikkuseikoista
Helsingin yliopisto on viime vuosina korostanut opetuksen laatua osana maailmanluokan huippuyliopiston strategiaansa. Se on hyvä. Moni ehkä muistaa omat kokemuksensa tai kaupunkilaislegendat vanhan polven professoreista, jotka tulivat luentosaliin mumisemaan jotain partaansa, töhrimään liitutaulua harakanvarpailla ja poistumaan lopulta takavasemmalle opiskelijakatraan kuorsauksen saattelemana.
Sanoista tekoihin ryhtyminen on kuitenkin iso haaste. Tarvitaan konkretiaa. Mutta konkretia ei ole vain sisäistä koulutusta ja informaatiosessioita. Se on työntekijöiden aktiivista kuuntelemista – etenkin asioissa, jotka ulkopuolelta katsottuna voivat näyttää pikkuseikoilta.
Viisas johtaja on kiinnostunut yksityiskohdista. Niistä arkinen työ ja elämä rakentuu.
Johtaja voi tuntea työntekijöidensä arjen ainoastaan olemassa heitä lähellä. Norsuluutornistaan suureellisia strategioita formuloiva johto on työväen silmissä pelkkä rasite.
Mikä parasta – toimivat ratkaisut olisivat usein varsin yksinkertaisia. Niin kuin vaikkapa tässä palkkioasiassa.
