Sisäpiiri

Helvetin enkelit ja muut koulukiusaajat. Mikä niissä sisäpiireissä oikein kiehtoo? 

Kaikki alkoi siitä, kun eräs ystäväni tarjosi kesälainaksi moottoripyöräänsä. Eihän minulla ollut korttia. Mutta pyörä oli kerrassaan niin upea, grafiitinharmaa BMW K1200R, että ilmoittauduin saman tien kurssille.

Ihastuin uuteen harrastukseeni ja lainapyörääni (”se istui käteen”) niin, että kesän loputtua ostin sen itselleni. Intoani ei kolhinut edes se pultsari, joka vinoili: ”Ai, sulla on moottoripyörä. Ei olekaan, vaan bemari” – ja heitti hörisevät räkänaurut päälle.

Näemmä bemarin moottoripyöriä ei tietyissä piireissä oteta vakavasti.

Uuden harrastukseni mukavimpia piirteitä on yhteisöllisyys. Moottoripyöräliikkeen tunnistaa siitä, että siellä entuudestaan tuntemattomat asiakkaat juttelevat toisilleen.

Olette varmasti huomanneet, että motoristit moikkailevat toisiaan. Kyseessä on solidaarinen ele: Morjens, ajahan varovasti.

Pidin motoristeja pitkään ylimielisinä. Se on pitkälti myytti, tiedän sen nyt. Motoristithan ovat altavastaajia. Ei turvavyötä, ei panssarihäkkiä.

Ajahan varovasti tarkoittaa etupäässä: Varo niitä ylimielisiä autoja.

Ei ne autot ole ylimielisiä pahuuttaan, vaan tietämättömyyttään. Autokuski ei ymmärrä millaista on ajaa kahdella renkaalla nelirenkaisten keskellä. Motoristit tervehtivät toisiaan, koska he tietävät.

Törmäsin kuitenkin jo heti ensimmäisenä kesänä erikoiseen ilmiöön: tietyt motoristit eivät tervehtineetkään takaisin.

Sisäpiirit ja salaseurat

Erilaisten rinkien ja klikkien muodostuminen alkaa jo hiekkalaatikolla. Esikoulussa kuulee usein lauseen: Ei olla ton kaa. Muistan erään epäsodin omalta ala-asteeltani, kun luokkakaverini kanssa suunnittelimme hänen syntymäpäiväjuhlansa vieraslistaa. Luokkamme kaksoistytöistä kutsuimme vain toisen. Voitteko kuvitella? Onneksi tyttöjen äiti ymmärsi tuoda molemmat.

Viimeistään yläkoulussa (mutta usein jo alakoulussa) se, joka tupakoi ensimmäisenä, on kingi.

Koululaitos ei ole ainut paikka, jossa muodostuu sisäpiirejä. Sisäpiirejä muodostuu siellä, missä on ihmisiä. Eli kaikkialla: lähibaareissa, sairaaloissa, seurakunnissa ja tietenkin työpaikoilla.

Sisäpiiriäkin hauskempi porukka on ihan aito salaseura. Vapaamuurarit ovat ihan omaa luokkaansa, hassuine kädenpuristuksineen.

Sisäpiirin logiikka

Sisäpiirin voi aina piirtää pienemmäksi. Se on kuin sipuli: jokaisen kerroksen alta paljastuu uusi kerros, joka hetken kiiltää kauniimmin kuin edellinen.

Raja tulee kuitenkin jossakin vastaan. Sisäpiirissä on oltava vähintään kaksi jäsentä. Yksi ei riitä, koska silloin katoaisi kaikki kollektiivisen ylpeyden nautinnot, jotka ovat koko homman juju.

Niille, jotka ovat ulkopuolella, sisäpiiri on samalla kertaa sekä naurettava että haluttava kohde. Ulkopuolinen keksii nopeasti leimoja: sisäpiiri, klikki, hyväveliverkosto, ne snobit. Englanniksi keksisin paljon lisää. Paras on mutual admiration society.

Sisäpiirejä on tosiaan satoja erilaisia, kaikki eivät todellakaan liity snobismiin tai jetsettiin. Jokaista kiehtoo jokin sisäpiiri. Snobismia vihaavien kannattaa lukea C. S. Lewisin (1898-1963) varoitus. Anteeksi, en viitsi pilata sitä käännöksellä.

”It must be clearly understood that [snobbery is] only one form of the longing to be inside. People who believe themselves to be free, and indeed are free, from snobbery, and who read satires on snobbery with tranquil superiority, may be devoured by the desire in another form. It may be the very intensity of their desire to enter some other Ring that renders them immune from the allurements of high life. An invitation from a duchess would be very cold comfort to a man smarting under the sense of exclusion from some artistic or communist côterie.”

Englannin luokkayhteiskunnan kasvattina Lewis tiesi mistä puhui.

Sisäpiiri ei ole itsessään paha

Mutta ovatko sisäpiirit itsessään pahoja? Eivät ole.

Ystävyys vaatii toisiin tutustumista rauhassa hälinältä. Päätöksenteko vaatii päätöksentekijöitä. Organisaatiossa on usein (aina?) osaamiseen ja vastuuseen perustuva hierarkia. Tasa-arvo ei tarkoita tasapäistämistä.

Paha on vain hyvän puutetta tai sen vääristymä, kuten teologit tietävät sanoa. Abusus non tollit usum, väärinkäyttö ei kriminalisoi oikeinkäyttöä, kuten oikeusoppineet tietävät lisätä.

Mikä siinä sitten mättää?

Pahaa ja vahingollista on ennen kaikkea meidän suolainen halumme päästä sisään sisäpiiriin.

Siitä seuraa kaikkea ikävää.

Rauhattomuutta: ajattelemme sitä koko ajan. Pettymystä: emme aina pääse sisään. Pahoja tekoja: sisäänpääsy vaatii joskus uhrauksia. Turhautumista: sipulinkuorinta voi käydä pitkäksi. Heikkoutta: lankeamme kerta toisensa jälkeen villityksiin (mainosmiehet ymmärtävät sisäpiirin logiikan mestarillisesti).

Riko sisäpiiri-kaipuusi tai se rikkoo sinut.

Kun onnistut irtautumaan noidankehästä, huomaat iloksesi kaksi muutosta. Ensiksi sinusta tulee parempi siinä, mitä teet. Oli kyseessä sitten ammattisi tai harrastuksesi. Huomiosi ja sisäinen energiasi vapautuu harjoittamaan asioita niiden itsensä vuoksi.

Toiseksi ystävyyssuhteesi jalostuvat. Tapaat ihmisiä, joista oikeasti pidät, ja keskustelette asioista, jotka oikeasti kiinnostavat teitä.

Se hyvä, jonka puutetta tai vääristymä mätä sisäpiiri on, on juuri ystävyys. Toki myös ystävyyssuhteet ovat tietynlaisia sisäpiirejä, mutta niiden viaton ekslusivismi on sivuvaikutus, ei itse tarkoitus.

Customit, chopperit ja kevarit

Huomasin pian että motoristeja, jotka eivät moikanneet takaisin, yhdisti yksi tietty tekijä. He ajoivat kaikki tietynlaisilla pyörillä: custom-mallisilla. Minulla oli nakupyörä.

Eräs harrikanomistaja-ystäväni kertoi, että custom-mallien alakategoria on pitkäkeulainen chopper, ja niinpä jotkut choppereista lopettavat customeiden moikkaamisen.

Moottoripyöräjengiläiset puolestaan eivät tervehdi kuin oman tarhansa siis kerhonsa veljiä. Liivien joukossa on varmasti myös niitä, jotka eivät moikkaa edes äitiään.

Minua ärsytti pitkään se, että customit eivät reagoineet kädennostooni. En enää välitä. Pitäköön sisäpiirinsä. Keskityn itse asiaan – on se vaan niin fantastinen harrastus.

Tätä kirjoittaessani tietoisuuteeni hiipii kuitenkin hälyttävä ajatus. En minäkään moikkaile kevareita tai skoottereita.

———–

Kirjallisuutta

C. S. Lewis, ”The Inner Ring” (1944), artikkelikokoelmassa Screwtape Proposes a Toast (1998). C. S. Lewis, The Four Loves (1960), neljäs luku ”Friendship”.