Pomo, unohda se maraton!

Lähes jokaisen ihmisen elämänarvojen kärjessä on perheen ja ystävien lisäksi terveys. Mutta yllättäen terveyden ja perheen arvostus ei usein korreloi sen kanssa, miten arjessa toimimme. Etenkin johtajien tilanne on hullunkurinen. Liikunnan lisäksi karppauksestakin voi tulla epäjumala.

Edelleen yllättävän suuri joukko juuri ihmisiä, jotka kokevat arvostavansa kaikkein eniten perhettä ja terveyttä, tekee jatkuvasti ylitöitä ja stressaa työstään perheen ja terveyden kustannuksella, koska ”pitää” tai on peräti ”pakko”. He syövät liian usein kiireessä ravintoköyhää ruokaa ja juovat liikaa alkoholia, koska ”ansaitsevat” tai ”tarvitsevat” niitä.

Terveys ja perhe ovat heille siis prioriteeteissa työtä alempana. Toiminta ratkaisee, eivät sanat ja toiveet.

Terveys ja perhe ovat asioita, joita he vain passiivisesti kaipaavat kykenemättä toimimaan niiden edistämiseksi, sillä työnarkomania väsyttää, kuntoilemaan ei ehdi tai jaksa, eikä yksi olut vielä kunnolla rentouta. ”Isi” dominoi monen johtajan elämää: jos olisi aikaa, kuntoilisin ja olisin enemmän kotona lasten kanssa. Söisinkin terveellisemmin, jos ehtisin, jaksaisin tai pystyisin.

Vaan on toisenlaisiakin sankareita. Niitä, joille perhe ja terveys ovat yhtä lailla olevinaan niitä kaikkein tärkeimpiä arvoja, mutta jotka puolestaan kuntoilevat niin ahkerasti, että kotiin perheen pariin ehtii vasta iltamyöhään rättiväsyneenä – katsomaan urheiluruutua.

He myös kärsivät vammoista, toistuvista vilustumisista, ärtyisyydestä ja muista yliharjoittelun aikaansaamista ongelmista, mutta kuntoilevat joka päivä ja varmuuden vuoksi vähän liian kovaa. Jotkut viettävät lisäksi aikaansa urheilutoverien tai erilaisten terveysdieettien ja ravintotiedon parissa paljon perhekohtaamisia innokkaammin.

Mikä siis on tervettä, kun kyse on terveydestä ja sen edistämisestä? Nyt seuraa tuhannen taalan terveysvinkki. Kysy itseltäsi ensin, miksi terveys on minulle tärkeää? Mihin sitä tarvitsen?

Vaikuttaa nimittäin siltä, että niin kauan kuin terveys on itsestään selvästi, itseisarvollisesti tärkeää, eikä sillä ole syvempää merkitystä – se ei ole suhteellista – sen edistäminen ontuu. Akuutimmat halut ja ”pakot” jyräävät.

Oma missioni elämässäni on toimia viisauden viljelijänä. Pyrin rikastamaan peltoni multaa eli viisastumaan ja pyrin jakamaan viljelymaani satoa sekä pistokkaita halukkaille.

Jotta onnistuisin tässä elämäntehtävässäni mahdollisimman hyvin, tarvitsen mahdollisimman paljon energiaa, jaksamista, virkeää mieltä. Tätä saan lisää yksinkertaisesti pitämällä huolta elinvoimastani, terveydestäni.

On silti yllättävän vaikeaa vetää raja siihen, milloin kuntoilu ja terveys täyttävät energiatankkiani optimaalisesti toteuttaakseni missiotani ja milloin puolestaan käytän energiaani kuntoillakseni, ellen peräti nautiskellakseni voimallisesta kehollisuudesta. Olenhan sentään urheillut lähes parikymmentä vuotta elämästäni niin, että urheilusuoritus oli terveyttäkin tärkeämpää elämässä.

Jos nyt juoksen korkeintaan tunnin lenkin joka toinen päivä, energiavarastoni täyttyvät kuntoilun ansiosta. Olen virkeä, jaksan ajatella kirkkaasti, saan enemmän oivalluksia kuin juoksemattomana. Mutta jos juoksen puolitoista tuntia joka päivä, käytänkin energiaani juoksemiseen ja elämän missiooni käytettävissä oleva energia vähenee. Puhumattakaan siitä, jos asetan kuntoilulleni tavoitteita, alan valmistautua maratonille.

Kuntoiluajan ulkopuolista ajatusenergiaakin voi käyttää huimasti aiheeseen kuntoilu, jos niin valitsee.

Tutkimusten mukaan keskimäärin jo puoli tuntia reippailua päivässä tai ainakin joka toinen päivä pitää energiatasomme hyvin kohdallaan, tankit täynnä. Ja se riittää.

Ei ole kyse vain ajasta, jonka kuntoiluun käyttää. Eläkeläinen ehtii huoletta tehdä parin tunnin kävelyretken päivittäin ja tahti on sopivan rauhallinen, jottei lenkki vie voimia.

Kyse on kuntoilun merkityksestä, onko se renki vai isäntä. Miksi kuntoilen?

Kilpaurheilija harjoittelee voittaakseen. Hänelle kuntoilu on siis selvästi isäntä, luonnollisesti.

Yksinkertainen kysymys paljastaa paljon: kumpaa kuntoilu on enemmän, viekö se energiaani vai antaako se energiaa johonkin tärkeämpään tehtävään? Hankinko energiaa jaksaakseni urheilla, vai urheilenko saadakseni virtaa, jotta jaksaisin jotain elämässä tärkeää paremmin?

Tai toisaalta huono kunto, jopa kuntoilemattomuus, joka on selvästi yleisempää kuin liikakuntoilu. Miten kuntoilemattomuus vaikuttaa minulle tärkeisiin päämääriin? Onko heikko kunto isäntä, joka määrää, mitä pystyn ja jaksan?

Sama koskee ruokavaliota. Jos juon useamman lasin viiniä ja hotkin kiireessä sämpylöitä, miten se edistää elämäni mission toteuttamista?

Missio voi olla vaikkapa lasten kasvattaminen aikuisiksi mahdollisimman hyvin. Jos taas syön huonosti, olen huonotuulinen, en jaksa olla läsnä ja osallistua täysipainoisesti. Tarvitsen enemmän unta, uni on huonolaatuisempaa. Ehkä sairastelen, todennäköisesti kuolen ennenaikaisesti. Huono ruokavalio siis yksinkertaisesti estää minua toteuttamasta missiotani.

Mutta saatan myös olla terveysfasisti, joka elää syödäkseen ”oikein”. Hukkaan silloin huomiotani ja energiaani terveellisen ruokailun ylisuorittamiseen. Liikunnan lisäksi karppauksestakin voi tulla epäjumala.

Kannustan terveeseen kohtuuteen!

Kannustan siihen, että teet terveydestä suhteellista: rakenna hyvä, syvä, terve suhde siihen, mitä kuntoilun ja syömisen avulla edistät, niin edistät terveyttäsi heti motivoituneemmin ja viisaammin.