Ajankäytön oppaissa ja lehtiartikkeleissa kerrotaan, kuinka ihmiset katuvat liiallista työntekoa. Kukaan ei kadu viettäneensä liikaa aikaa perheensa parissa. Ennen kuin nyt.
Kosti, olet siis koti-isä ja väität viettäneesi liikaa aikaa lastesi kanssa, eikö näin?
Niin. Vaikka kuten Ihaa sanoisi: ”Se ei ollut tarkoitus.”
No ei varmasti. Mutta mitä siitä seurasi? Voiko lasten kanssa ihan oikeasti viettää liikaa aikaa?
Veeti Paloauton eräässä jaksossa käsitellään tätä kysymystä. Siinä Veetin paras kaveri tulee Veetin luokse paloasemalle yökylään viikoksi remonttia pakoon.
Paloaseman päällikkö varoittaa poikia, että voi tulla riitaa kun on jatkuvasti kahdestaan, mille pojat nauravat reteästi — ”mehän olemme parhaita kavereita”! Mutta niinpä siinä käy, että parhaat kaverukset ovat toistensa kurkuissa hyvinkin pian.
Kun ympäristö ja seura ei lainkaan vaihdu, alkaa panta otsan ympärillä nopeasti kiristyä.
Eikö sinulla siis ollut muita sosiaalisia suhteita?
Totta kai oli! Juttelin toisinaan kerhotätien kanssa.
Mutta jos tarkoitat oikeita ystäviä, niin eipä kai. Yritin vain olla maailman paras isä, mutta kuten Eki Eläinlääkärikin huomaa karitsojen syntyessä: elämä koostuu useammasta kuin yhdestä palasta. Vain yhteen osa-alueeseen keskittyminen pilaa sen yhdenkin osa-alueen.
Kuulosta tutulta! Sama ajatus kuin kysymyksessä ”Voiko hyvettä olla liikaa?” Esimerkiksi jos on todella rohkea, mutta viisaudesta ei ole tietoa, niin rohkeus muuttuu pelottomaksi yltiöpäisyydeksi, joka ei enää olekaan rohkeutta. Eikö tämä ole vähän sama asia?
Tjaa. Tähän Nalle Puh varmaankin vastaisi: ”Ai minkä mikä?”
En nimittäin ihan ymmärtänyt kaikkia pitkiä sanoja ja lauseita, mutta hienoltahan se kuulosti.
Minä vain koetin kertoa, että yritin olla hyvä isä, mutta koska en yrittänyt olla mitään muuta, olin lopulta aika huono isä. Huono isä, jolla oli heikot hermot ja vähän luovuutta arjessa ja erityisesti ongelmatilanteissa. Kaikki ihailivat uhrauksiani ja sitoutumistani perheeseen, mutta mitä minä ihailulla.
Hyvä on. Onko jotain mitä muuttaisit jälkeenpäin, jos voisit?
Olisin myös hyvä monessa asiassa. Olisin hyvä isä, mutta myös hyvä ystävä ja hyvä puoliso.
Olisin myös ”hyvä minä”.
Annoin nimittäin kaikkeni. Aikani, voimani, eikä lopulta jäljelle jäänyt oikein mitään. Jos voisin muuttaa jotain, niin olisin itsekäs ja epäitsekäs yhtä aikaa.
Minä valitsin silloin vain toisen, kun en ymmärtänyt, että ne eivät sulje toisiaan pois, vaan tukevan toisiaan.
Tämä taas tuo mieleen ylpeyden ja nöyryyden! Sekä nöyristely että ylpistely ovat paheita, mutta välimaastossa on nöyryyden ja ylpeyden paradoksi ”nöyrä ylpeys” ja se on taas hyve. Samoin voi varmaan olla ”epäitsekkäästi itsekäs”?
Tuo kuulostaa ihan lääkärikieleltä parasetadokseineen, mutta noin se varmaan menee.
Jos en tee lainkaan itselleni tärkeitä juttuja, tulee paha mieli. Tämän opin Lari Kurkulta. Jos on liian kiltti ja auttaa koko ajan vain muita, niin voimathan siinä loppuvat.
Lopulta sitä sitten vain katsotaan lasten kanssa Late Lammasta kun ei muuta jaksa…
Kiitos haastattelusta, koti-isä Kosti! Paitsi että Kosti ei taida olla oikea nimesi?
Ei ole. Olen kuin Tohtori Jekku, joka uskaltaa tanssia muiden seurassa vain salanimen ja peruukin turvin.
En halua, että työssä käyvät ystäväni saavat tietää. Ainut mitä he haluavat on aikaa lasten kanssa ja minä sanoisin, että minulla on sitä liikaa. Heille minä olen se tervehampainen kaveri, joka hammaslääkärin täpötäydessä odotushuoneessa, keskellä tuskaa ja kärsimystä, valittaa kovaan ääneen turhista tarkastuskäynneistä.
Aikuisten maailma on pelottava. Opettelen pikkuhiljaa taas selviämään siellä.
Kiitos, Kosti! Kovasti tsemppiä aikuisten maailmaan!
