Riittävätkö selkeät tavoitteet, Skype ja mail? Johtamisen ja organisaatioiden kehittämisen asiantuntija Sari Kuusela avaa vieraskynässään tuoreen kirjansa tärkeää tematiikkaa, ihmisten yhteyttä toisiinsa työssä.
Haluamme olla osa kiinnostavaa ryhmää. Sellaista, joka tuntuu itselle tärkeältä ja ihmiset sellaisilta, joiden kaltaisiksi haluaisi tulla. Miksi? Jokaiselle on tärkeää kuulua johonkin, tulla hyväksytyksi, saada arvostusta ja kokea vastavuoroisuutta. Olla mukana porukassa, joka innostaa ja rikastaa elämää.
Ei siis ole yhdentekevää, millaisessa paikassa olemme töissä. Kuten sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskola on sanonut, inhimillisyys ei sijaitse ihmisessä itsessään, vaan ihmisten välillä. Samassa paikassa sijaitsevat myös arvostus ja yhteisöllisyys. Se, miten kohtelemme toisiamme työpaikalla, heijastuu sekä hyvinvointiin että tuloksiin. Hyviin suhteisiin tarvitaan ainakin ripaus yhteisöllisyyttä, tuota jokaisessa ihmisessä ja ryhmässä olevaa piilevää voimaa, joka yhdistää meidät yhteisen päämäärän äärelle.
Yhteisöllisyys on yhteisiä kiinnostuksen kohteita, tapoja toimia ja osaamisen jakamista. Se vaatii keskinäistä luottamusta, perustuu vastavuoroisuuteen ja antaa mahdollisuuden kuulua johonkin. Yhteisöllisyys on ikään kuin sanaton sopimus tehdä yhdessä töitä ja samalla nauttia siitä, mitä saavuttaa toisten kanssa. Ilman yhteisöllisyyttä esimies ei saa tiimiä toimimaan yhteisen suunnan mukaisesti. Ilman yhteistä päämäärää yksilöt hajaantuvat toteuttamaan henkilökohtaisia tavoitteitaan. Yksilö ilman yhteenkuuluvuuden tunnetta on tuuliajolla, ehkä toteuttamassa jotakin, joka ei ole organisaation päämäärien, toiminnan tai kulttuurin mukaista.
Keskinäinen auttaminen on yhteisöllisyyden ytimessä. Vaikka vastavuoroisuus on kaikkien ihmissuhteiden perusta, ei se tunnu olevan itsestään selvää työyhteisöissä. Kilpailu astuu avuliaisuuden tilalle, klikkiytyminen korvaa yhteistyön ja kritiikki valtaa tilaa rakentavalta keskustelulta. Vastavuoroisuus tuntuukin edellyttävän aavistuksen pyyteettömyyttä, ripauksen omaehtoisuutta ja tilkan hyvän tekemistä. Sitä helpottaa myötätuntoinen suhtautuminen ja keskinäinen luottamus. Onko yhteisöllisyydelle ja vastavuoroisuudelle tilaa jatkuvan kiireen ja tehostamisen keskellä?
Kannattaisi olla, sillä yhteisöllisyys on organisaation kätketty voimavara. Se ei vaadi mitään monimutkaista ja työllistävää, sillä se rakentuu ihmisten välisten suhteiden kautta. Se ei kuitenkaan synny itsestään eikä linjauksia tai periaatteita kirjoittamalla. Ei ryhmätöiden tuloksena, vaan päivittäisten kohtaamisten, mielipiteiden vaihdon, väittelyiden ja yhteisen tekemisen kautta. Yhteisöllisyys syntyy luontevasti sosiaalisissa tilanteissa.
Kasvokkain kohtaamisessa on perinteistä inhimillisyyttä kaiken sosiaalisen median keskellä. Näet toisen, kenties kättelet, virittäydytte asiaan muutamalla lauseella. Huomaat, miten tunteet ja keskustelun energiatila vaihtelee ja saat tilaisuuden vaikuttaa niihin. Puhutte asiaa, hieman asian vierestä ja saatatte harhautua yllättäville, mutta kiinnostaville harhapoluille, joista aukeaa uusia vaihtoehtoja. Näet, miten sinuun suhtaudutaan, havaitset omista asenteistasi uusia piirteitä. Saat toiselta aikaa ja annat hänelle aikaasi. Parhaimmillaan rakennatte yhdessä miniyhteisön, joka saa hehkumaan ja ponnistelemaan vielä hiukan enemmän yhteisten tavoitteiden eteen. Yhteisöllisyys tekee jokaisen näkyväksi ja arvostetuksi.
Mistä tiedät, kokeeko tiimi olevansa tiivis yhteisö vai ryhmä toisistaan irrallisia yksilöitä? Sen havaitsee tiimin tavasta keskustella keskenään ja siitä, hakevatko he kontaktia toistensa kanssa. Myös siitä, että tiimi ei klikkiydy muita vastaan. Sen huomaa positiivisesta energiasta, auttamisen halusta ja siitä, että tiimissä vallitsee hyvä tunnelma. Jokaisella on oma roolinsa ja tehtävänsä, kaikkia tarvitaan. Ja kun joku on poissa, häntä kaivataan, eikä poissaolosta olla helpottuneita.
Jos yhteisöllisyys on kadoksissa, tiimissä vallitsee eripurainen tai negatiivinen tunnelma. Yhteistyötä ja tapaamisia vältellään ja vain omat tehtävät kiinnostavat. Silloin tarvitaan tietoisia tekoja. Aloita huolehtimalla siitä, että ihmiset ovat riittävän tuttuja toisilleen. Varmista myös, että kaikkia kuullaan. Dominoivat eivät saa aina hallita keskustelua, vetäytyvät eivät saa eristäytyä yhteistyöstä. Järjestä yhteistyön paikkoja myös niille, jotka eivät tyypillisesti hakeudu yhteistyöhön. Anna aikaa keskusteluille ja osallista kaikki aika ajoin yhteiseen tekemiseen. Yhteisen vastuun kantaminen tuo esille jokaisesta uusia puolia ja voi helpottaa yhteistyötä jatkossa.
Yhteisöllisyyden parantaminen antaa tilaa keskittyä oleelliseen. Ei tarvitse enää etuilla, kun voi luottaa toisen tukeen. Syntyy yhteisiä näkemyksiä kilpailevien reviirien sijaan. Voi rauhassa syventyä parhaansa tekemiseen ja jättää näyttämisen vähemmälle. Voi olla inhimillinen ihminen toiselle yhtä inhimilliselle ihmiselle, ainakin pääosan aikaa. Ja lumoutua siitä kaikesta erityisestä, mitä saamme yhdessä aikaan.