Internetin tarjoamat mahdollisuudet aiheuttavat laajamittaista tehottomuutta suomalaisissa yrityksissä. Johtajien on ymmärrettävä uudet haasteet ja vastattava niihin proaktiivisesti. Vapauden kasvaessa hyveiden merkitys korostuu.
Kymmenen vuotta sitten IT–kupla oli suurimmillaan. Monet ihmettelivät, mihin teknologiayritysten arvostukset perustuivat ja mikä oli mahdollistanut vuosia jatkuneen osakemarkkinoiden poikkeuksellisen nousun. Standardivastaus oli, että uusi ja ihmeellinen informaatioteknologia oli muuttanut talouden lainalaisuudet, koska se oli tehostanut työskentelyä niin paljon.
Se saattoi pitää osittain paikkansa. Uusi teknologia on helpottanut viestintää, leikannut monia kuluja ja mahdollistanut toimintatapoja, joista ennen ei osattu unelmoidakaan. Tämä on kuitenkin vain totuuden toinen puoli.
Informaatioteknologia on paradoksaalisesti myös lisännyt turhaa työtä. Jokainen ammattilainen alkaa olla tottunut kymmeniin, jopa satoihin sähköposteihin päivässä. Ennen vanhaan tuli postiluukusta kirjeitä vain pieni murto-osa sähköpostien määrästä. Yksi selitys on se, että sähköposteja on ”liian” helppo kirjoittaa ja lähettää. Niinpä ihmiset kirjoittavat liian paljon viestejä, joista osa on täysin turhia.
Työpäivästä uppoaa kolmasosa laiskotteluun
On toinenkin ongelma. Internet on nimittäin liian mukava paikka. Ja liian lähellä.
Olen jo vuosien ajan arvellut, että nettisurffailusta on tullut merkittävä ajanhukka suomalaisilla työpaikalla. Nyt se on todistettu. Sunnuntaisuomalaisen teettämän tutkimuksen mukaan työn tehokkuus on laskenut hurjasti: virallisesta työajasta käytetään keskimäärin yli kaksi tuntia johonkin muuhun kuin työhön. Tästä ”lorvimisesta” on keskimäärin 40 minuuttia internetissä surffailua.
Kyse on aivan massiivisesta tuhlauksesta – työnantajien kustannuksella ja työsopimuksen vastaisesti. Toki keskimääräiset luvut eivät kerro paljoa, sillä vaihtelu lienee hyvin suurta. Toisaalta se tarkoittaa, että jotkut työntekijät käyttävät useita tunteja nettisurffailuun joka päivä.
Sitä paitsi on todennäköistä, että tutkimukseen vastanneet henkilöt ovat aliarvioineet tuhlaamaansa aikaa. Tämä taipumus on helppo todentaa itse: pidä kirjaa siitä, mihin todella käytät työaikaasi. Tee sitä ennen arvio, johon parin viikon kuluttua vertaat saamiasi tuloksia. Saatat yllättyä.
Luonne ratkaisee: oikea ihminen oikealle paikalle
Internetiin ja muihin oheistoimintoihin tuhlaantuva aika riippuu osittain työn luonteesta. Kaupan kassalla houkutusta ei ole, ja ryhmässä projektia kehittävä henkilö on vahvemmin ulkoisen paineen alla. Sen sijaan yksinäisessä toimistotyössä kiusaus on suurempi. Näin on varsinkin silloin, jos työn tuottavuutta on vaikea mitata, eikä tulosten heikkenemisestä tule keppiä.
Tärkein muuttuja on kuitenkin työntekijän oma luonne – hyveet ja paheet. Viisas ja vastuullinen ajankäyttö edellyttää ahkeruutta ja työteliäisyyttä. Tarvitaan myös oikeaa opinhaluisuutta (studiositas), joka on eri asia kuin kontrolloimaton uteliaisuus (curiositas). Laiska ja kovaan työhön tottumaton henkilö tarvitsee sen sijaan enemmän valvontaa ja ulkoisia kannustimia.
Vapauden kasvaessa hyveiden merkitys korostuu. Viisas työnantaja osaa ottaa tämän huomioon. Rekrytoinnissa ja kehityskeskusteluissa on tiedostettava hyveiden merkitys työn tuloksellisuuden kannalta – etenkin jos työhön sisältyy paljon vapautta. Muodollinen pätevyys ja sisällöllinen osaaminen ovat vain pieni osa laajempaa kokonaisuutta.
Kiitos hyvästä näkökulmasta ja tärkeän teeman esillenostamisesta!
Aihepiiri on minulle rakas ja olen Osakari Juurikkalan kanssa hyvin pitkälti samaa mieltä.
Samaa mieltä voit lukea ko. aihepiiriä käsittelevästä kirjastani: KUN KIIREESTÄ TULI KUPLA – Tarinoita työelämän paradokseista.
Odotin, että Seba muistuttaisi levon merkityksestä työn tehokkuuteen. Levollisuus on kuitenkin eri asia kuin laiskottelu.
Keskustelin hiljattain erään toimitusjohtajan kanssa, joka oli huolissaan siitä, että käy kymmenen kertaa (!) tunnissa katsomassa Iltalehden ja Iltasanomien sivuilta uusimmat uutiset. Sanoin, että hänellä on syytäkin olla huolissaan. Hänen tapauksessaan Oskarin mainitsema curiositas on ottanut sellaisen ylivallan, jonka kukistamiseen studiositasilta menee kauan. Mutta vallankumous on mahdollinen.
Itse olen siitä elävä esimerkki: vaikka edelleen tuhlaan liikaa aikaa esimerkiksi hesarin nettisivuilla, iltalehtien vahingollinen keltainen lumo on jo pitkään ollut historiaa.
Hyviä pointteja. Tosin se jää huomioimatta, että tietotyöläisen päivässä on usein paljon ”joutoaikaa” ja odottelua. Vaikka kuinka haluaisi, niin koko päiväksi harvoin riittää intensiivistä, aktiivista tekemistä. Jos tämän ajan käyttää netissä surffaillessa niin onko se tehottomuutta?
Mika,
Tietotyöläinen on laaja käsite ja toimenkuvat vaihtelevat varmasti laidasta laitaan. Omat kokemukseni tietotyöläisen arjesta ovat toisenlaiset: koskaan ei puuttunut intensiivistä tekemistä. Lähinnä puute oli omista resursseista, sillä koko ajan ei vain voi painaa täysillä. (Saattaa olla, että tarkoititkin tätä.)
Kysymys surffauksen luonteesta on kuitenkin hyvä ja tässäkin tulee muistaa, että netissä voi viettää aikaa monin eri tavoin. Osa on tehottomampaa, osa tehokkaampaa ajankäyttöä.
Yksi iso ongelma on siinä, että iltalehden aktiivinen surffaus näyttää ruudun toiselta puolelta tosi tehokkaalta työskentelyltä, vaikka tosiasiassa se ei ole edes levollista. Vastaavasti työpaikalla nukkuminen voi näyttää monen johtajan silmissä pahimmanlaatuiselta laiskottelulta, vaikka se saattaa olla mahtava tehokkuuden lisääjä.
Tässä tuleekin esiin se, mitä Oskari Juurikkala artikkelissaan nosti esille. Pointti ei ole niinkään se, mitä teemme, vaan mitä olemme. Kyse ei ole siitä surffaako tietty työntekijä silloin tällöin ja missä, vaan millainen on tämän työntekijän luonne. Hyveellisen työntekijän kanssa kun ei tarvita (niin paljon) sääntöjä siitä mikä on sallittua ja mikä ei, sillä hän toimii oikein ja viisaasti sekä työskennellessään että levätessään.
Ainakin pelifirmoissa on usein tiedostettu se, että konttorityötä ei vain pysty tekemään tehokkaasti kahdeksaa tuntia päivässä. Kriittisempi kysymys onkin se, että mitä tehdään kun aivojen flow lopahtaa. Mennäänkö Facebookiin, vai irtaudutaanko oikeasti siitä työn äärestä ja käydään nollaamassa aivot ennemmin vaikka sohvalla pötköttämisellä tai legoilla rakentelulla? Jälkimmäinen antaa aivoille oikeasti mahdollisuuden palautua ja aikaa muodostaa uusia näkökulmia menossa olevaan työtehtävään. Facebookissa norkoilu puolestaan on omiaan vain pitkittämään aivojen zombitilaa. Tupakkatauoissa on puolensa, vaikka tupakassa ei.
Eetu, mitä huonon lisäämään. Joka lauseesi jälkeen sanoin mielessäni: Tuo on totta. Olen kuullut työyhteisöistä, jossa EI ole noloa jäädä kiinni sohvalla pötköttämisestä, mutta nämä lienevät poikkeuksia. Hiukan irvokasta, että hiiren näpyttely antaa moraalisen alibin, mutta rehti lepotauko (jopa pikapäikkäri) ei. Muuten, tervetuloa sivuillemme!