Kapteeni Amerikka vs. Optimus Prime

Elokuva-analyysi toimintapätkistä Kapteeni Amerikka ja Transformers III, joiden digitaaliset tallenteet tulevat markkinoille juuri ennen pukin kiertolennon lähtölaskentaa. Kirjoittaja vertaa elokuvien pääsankarien johtajuuskuvaa toisiinsa. Miksi hän pitää Optimus Primen toimintaa niin vastenmielisenä, että taistelisi mieluummin Kapteeni Amerikan puolella, vaikka se merkitsisi varmaa tappiota?

Jos Kapteeni Amerikka ja Optimus Prime tappelisi, kumpi voittaisi? No tietenkin Optimus Prime. Treenattu ja hivenen geneettisesti paranneltu pojankloppi Brooklynistä tuskin tarjoaisi huomattavaa vastusta galaksin toiselta laidalta kotoisin olevalle satoja tuhansia vuosia vanhalle jättirobotille, joka on iästään huolimatta aika sorjassa kunnossa. Hammastikuksi joutuisi poikarukka.

Tänä jouluna kyseiset sankarit pulpahtavat pukinkontista monissa kodeissa, joissa heidän seikkailujaan päästään tarkastelemaan digitaalisen tallenteiden välityksellä. Tässä vaiheessa onkin siis hyvä pohtia näiden joulun sankareiden sanomaa siten kuin ne välittyvät elokuvien Captain America ja Transformers III: Dark of The Moon kautta.

Olen aiemmin kirjoittanut tällä sivustolla apologeettisesti Michael Baysta. Nähtyäni TF3:n en ehkä enää kirjoittaisi niin kuin taannoin kirjoitin. TF3 on lähes kaikilla mittareilla mitattuna vastenmielinen elokuva. Sanon lähes kaikilla, koska ”isoja räjähdyksiä, hidastuksia ja isoja robotteja” -mittarilla mitattuna se on aika hyvä elokuva. Leffasta voisi sanoa paljonkin, mutta kiinnitän nyt erityistä huomiota siihen kuinka ”hyvisten pomo” Optimus Prime siinä kuvataan.

Kuulun siihen sukupolveen, joka varttui He-Manin, G.I.Joen ja Transformersien varjossa. Optimus Prime oli hahmo, joka jollakin tavalla erottui joukosta (tämä ei paljoa vaadittu, mutta kuitenkin). Optimus oli viisas, uhrautuvainen ja kaikkien kunnioittama johtaja. Optimus oli tuon kaiken kuonan keskellä jotensakin tasapainoisesti hyveellinen hahmo. Eli Optimuksella oli muitakin hyveitä kuin miehisyyden hyve. Hän osasi muutakin kuin vetää pahoja Decepticoneja pataan ja näyttää komialta.

Ennen ensi-iltaa TF3:sta sanottiin, että kyseessä on leffasarjan synkin osa. Ensin ajattelin, että hei, tämähän kuulostaa hyvältä. Uhrilampaat jättiroboteilla? Unelmien sielunmessu jättiroboteilla? No, myönnän että innostuin liikaa ja ihan turhasta. Innostus ei kyllä kestänyt pitkään. Ja leffan näkemisen jälkeen minua hävetti, että olin edes hetken ajatellut kyseisestä rainasta tällä tapaa.

Michael Bayn käsitys synkästä ei ole sama kuin Thomas Harriksen tai Darren Aronofskyn, jotka nihilismistään huolimatta osaavat kertoa tarinan, joka resonoi muutenkin kuin pintatasolla. Baylle synkkää on se, että päähenkilöt ovat säälittäviä valittajia tai suunnattoman väkivaltaisia tappajia, jotka eivät osoita armoa edes katumuksen edessä.

Erityisesti Optimus Primen kuvaus on erikoinen (ainakin suhteessa lapsuusmuistoihini, jotka aika on voinut kullata). Leffan lopussa Optimus teloittaa päähän ampumalla Autobotien johtajan (kyllä, tämä näytetään hidastettuna), joka liittoutui Decepticonien kanssa, mutta tuli sittemmin ymmärtämään, että kyseessä oli virhe. Ikävä kyllä, juuri tämä on Michael Bayn käsitys sankaruudesta ja ihanteellisesta johtajuudesta

Jo sarjakuvissa Optimus Primen keskeinen hyve oli uhrautuvaisuus. Itse asiassa Optimus uhraa itsensä useampaan otteeseen ja kerran hänet palautetaan henkiin lerpulle(!) tallennetun varmuuskopion kautta. Optimuksen into syöksyä uhriksi on hieman liioiteltu ja aina siinä ei ole järkeä. TF2:ssa Optimus tosin kuolee, mutta tuolloinkin siitä puuttuu kaikki eeppisyys. Mutta TF3:ssä Optimus on unohtanut kaiken tuollaisen. Ehkä ne kokemukset eivät mahtuneet disketille.

Mutta kuinka Kapteeni Amerikka vertautuu Optimukseen? Kyseessä on hyvin erityyppinen henkilökuvaus. Elokuva on samasta tallista kuin aiemmin tänä vuonna ilmestynyt Thor, joka oli aika hyvä supersankarielokuva.

Sen teho perustui siihen, kuinka muinaisskandinaavisia myyttejä yhdistellään keskiaikaisiin kristillisiin hyveisiin. Thorin täytyy kasvaa isottelevasta teinistä, joka vetää pataan jääjättiläisiä ja näyttää komialta mieheksi, joka ajattelee ja rakastaa muitakin kuin itseään, myös niitä jotka ovat hänelle käytännössä arvottomia. Mieheksi, jolle suurin rakkauden osoitus naista kohtaan on luopua rakkaudesta naiseen, jos se estää oikeudenmukaisuutta toteutumasta.

Kovin epämoderneja arvoja.

Samoin kuin Thor myös Captain America lainaa metatasonsa kristillisistä evankeliumeista. Tullakseen johtajaksi Kapteenin on tultava lyödyksi, häväistyksi, pukeuduttava pelleksi, kannettava Kapteenin nimeä pilkkanimenä ja lopulta hänen on jouduttava omiensa hylkäämäksi. Kristillinen alluusio on tosin Thorissa vielä voimakkaampi, koska Thorin pitää kuolla ja nousta kuolleista täyttääkseen Odin Kaikki-isän tahdon ja noustaakseen hänen oikealle puolelleen.

Kapteeni valitaan Kapteeniksi, koska hän on heikko ja kaikkien halveksuma, mutta silti oikeudentuntoinen. Kapteenin asu on hänen alennuksen tilassaan omaksuma pellepuku, jonka hän pyhittää urhollisuudellaan. Hän ei päätä kääntää alennustilaansa voitoksi vain väittämällä alennusta hienoksi jutuksi (kuten nietzscheläinen ressentiment-taktiikka edellyttää), vaan hän ansaitsee kunnioituksen omalla toiminnallaan.

Kapteeni ei ole Eversti tai Kenraali Amerikka, vaan Kapteeni Amerikka. Kersantti Amerikkakin olisi voinut ehkä toimiakin, mutta luultavasti kapteeni kuulostaa paremmalta, koska siihen liittyy suurempi vastuu johtajana kuin mitä kersanteille uskotaan, ja kapteeni ei kuitenkaan ole liian kaukana tavallisista miehistä.

Kapteenin tekee Kapteeniksi seerumi, joka vahvistaa henkilön luontaisia ominaisuuksiaan. Aiempi koehenkilö, joka oli paha, muuttui seerumin seurauksena überpahaksi.

Seerumin kehittäjä toteaa Kapteenille: ”Vahva mies, joka on ollut voimakas koko ikänsä ei välttämättä enää kunnioita voimaansa, mutta heikko mies tietää voiman arvon ja hän myös tuntee myötätuntoa.” Ja: ”Pysy sellaisena kuin olet, ei täydellisenä sotilaana vaan hyvänä miehenä.” Koska Kapteeni on alun perin hyvä, hän kykenee kantamaan voiman ja vallan mukanaan tuoman vastuun.

Captain America käsittelee sotilaana olemisen ongelmaa hieman samaan tapaan kuin edellinen Batman-filmatisointi The Dark Knight. Vastustaakseen väkivaltaa sinun on tehtävä väkivaltaa. Mutta mikä estää sinua muuttumassa vihollisesi kaltaiseksi? Sekä Kapteenin että Batmanin vastaus on sama: myötätunto. Kyky astua ulos kostajan roolista ja omaksua uhrin ja kärsijän, jopa vastustajan, rooli.

Tämä on tietenkin aina nuorallatanssia. On äärimmäisen vaikeaa olla eettinen sotilas, kuten kaikki sodat osoittavat. Pinnallisuudestaan huolimatta (kyseessä on sentään ”vain” supersankarielokuva) Captain America onnistuu sanomaan tästä jotain kiinnostavaa. Dark Knight on kuitenkin tätäkin onnistuneempi, koska siinä käsitellään sisäistä kiusausta muuttua pahaksi, josta Batman pelastuu vain suostumalla uhriksi. Vahvan on tultava heikoksi.

Michael Bayn Optimus on juopunut voimasta ja kostonhalusta niin, että hän on kadottanut kosketuksen robottiuteensa (tai mikä tietoisilla koneilla nyt sitten vastaa ihmisyyttä). Kapteeni Amerikka tietää, mitä on olla heikko ja halveksuttu.  Siksi hän kykenee niihin hyveisiin, joihin Optimuskin joskus pystyi. Tästä syystä taistelisin mieluummin Kapteeni Amerikan kuin Optimuksen joukoissa. Vaikka tietäisin, että häviämme taistelun.