Hyvejohtajuus – kovien jätkien juttu

Hyvejohtajuus on kummallinen johtajuusoppi. Se vaikuttaa pehmomussutukselta, mutta onkin kovien jätkien kamaa. Se vain tulee ymmärtää oikein.

Kaikkien aikojen ensimmäinen Hyvejohtajuus-kirjoitukseni ”Hyvejohtajuus – mitä helvettiä?” käsittelikin sitä ahaa-elämystä, jonka koin ymmärtäessäni hyvejohtajuuden ytimen.

Sitä ennen suhtautumiseni hyvejohtajuuteen oli ollut huvituksensekainen kiinnostus: ”Mitäköhän siellä blogissa taas kerrotaan? Ajattele kauniita ajatuksia, niin firman tuotto paranee ainakin 35%?”

En ole ollut ainoa. Ilmeisesti hyvejohtajuus ja hyvejohtaminen ovat termeinä niin kaukana siitä, mitä johtamisen tai liike-elämän ajatellaan olevan, että jo ajatuskin hyveiden ja johtamisen yhtenäisyydestä on suorastaan huvittavaa: ei kai nyt hyveellinen ihminen voi toimia johtajana? Sillä kaikkihan tietävät, että bisnes on pelkästään huijaamista, valehtelua ja petkuttamista…

”Johtaja”. Mitä mielikuvia sana ”johtaja” herättää? Yllättävän usein sekin yhdistetään johonkin negatiiviseen. Kerran eräs keskustelukumppanini suivaantui, kun totesin useiden harrastusorganisaatioiden kaipaavan tehokkaampaa ja vahvempaa johtajaa. Tämän mielestä vaatimus suoraselkäisestä johtajasta oli kamala: eihän nyt harrastuksiin haluta mitään huutavaa ja raivoavaa johtajaa, joka vain käskee ja määräilee!

Jos taas mietitään hyveiden merkitystä, nykyihminen yhdistää hyveet lähinnä nunniin. ”Ne on jotain mitä nunnat harjoittaa.” Ei siis mikään kovin konkreettinen näkemys.

Meillä on siis kuva liike-elämästä, joka perustuu huijaamiselle ja toisaalta kuva johtajasta, joka vain huutaa, raivoaa ja sanelee käskyjä ja määräyksiä ylhäältä, alaisistaan välittämättä. Ja jos käsitys hyveistä on niin hataralla pohjalla kuin se usein on, on selvää, että ajatus hyvejohtajuudesta jää väistämättäkin ontoksi.

Missä vika?

Onko ongelma siinä, että hyveet yhdistetään nykyään niin vahvasti hengellisyyteen, että niillä ei koeta olevan mitään yhteyttä reaalimaailmaan?

Asiahan ei ole aina ollut näin, päinvastoin. Kautta aikojen hyveet on useimmiten yhdistetty nimenomaan niihin kaikista kovimpiin jätkiin. Antiikin kreikan soturit, ritarit, samurait – kaikki nämä ryhmät ovat harjoittaneet nimenomaan hyveitä.

Toki se, mikä hyveiden tarkka sisältö on ollut, on jonkin verran vaihdellut ja hyveiden soveltaminen ympäröivään yhteiskuntaan on ollut erilaista kulttuurisesta kontekstista riippuen, mutta yhtä kaikki, nämä kovat jätkät ovat tavoitelleet nimenomaan hyveitä.

Joku voisi ajatella, että maailma on muuttunut niin radikaalisti, että hyveille ja hyveellisyydelle ei ole enää sijaa; että johtajan täytyy olla mahdollisimman epähyveellinen selvitäkseen bisnesviidakosta, jossa vallitsee bisnesviidakon laki.

Höpö höpö.

Mietitäänpä hyveitä hetki. Rohkeus, viisaus, suurisieluisuus… mitkä ovat näiden vastakohtia? Pelkuruus, typeryys, pikkusieluisuus. Kuulostavatko nämä hyvän johtajan ominaisuuksilta? Tuskin.

On totta, että hyveet sinällään eivät ole konkreettisia asioita. Rohkeutta ei voi koskettaa. Mutta jos hyvettä miettii tavoitteena tai arvona, jonkinlaisena ideaalina, hyve ikäänkuin kirkastuu mielessä. Jos esimerkiksi huomaa välttelevänsä vaikeaa palautekeskustelua, kyse on useimmiten pelosta. Mutta pelko ei ole hyveellistä, rohkeus on. Niinpä keskusteluun pitää käydä rohkeasti, vaikka joutuisikin puhumaan ikävistä asioista.

Mikään ei konkretisoidu niin kuin hyve.

Sama bisneksen kanssa. On toki totta, että on olemassa firmoja, jotka tavoittelevat vain rahaa ja nopeita voittoja. Machiavellimäinen toiminta ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi kovin pitkäjänteistä. Firmat, joiden toiminta perustuu huijaamiseen tai tyhjiin lupauksiin, eivät ole kovin pitkäikäisiä. Sana kulkee ja maine leviää.

On ihan sama, ajatteleeko, että firman ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa, vai ajatteleeko firmalle jotain ylevämpiä tavoitteita. Ja vaikka lähtisikin siitä, että ainoa tarkoitus on voiton tuottaminen, on hyveellisyys pakko ottaa toiminnassa huomioon. Jos työntekijöitä kohtelee huonosti, nämä lähtevät firmasta. Jos asiakkaitaan huijaa, nämä vaihtavat liikettä. Jos liikekumppaneitaan kohtelee huonosti, nämä vaihtavat liikekumppania.

Hyveellisyys ei siis suinkaan ole mikään este bisnekselle, vaan pikemminkin sen edellytys. Hyvejohtajuus ei siis todellakaan ole mitään tyhjää höpöhöpöä, vaan sillä on erittäin konkreettisia, positiivisia ja toivottavia vaikutuksia.

Ei olekaan ihme, että hyveet ovat olleet nimenomaan kovien jätkien juttu. Ovat ne vieläkin.