Omakohtainen kertomus hyvejohtajuusmallin avautumisesta. Kirjoittajan mielestä hyvejohtajuudessa ei ollut konkretiaa. Sitten päässä naksahti…
En muista tarkalleen, milloin törmäsin Hyvejohtajuus-blogiin, varmaan puolitoista – pari vuotta sitten. Muistan kuitenkin ensimmäisen ajatukseni tästä blogista ja hyvejohtajuudesta: se oli ”mitä helvettiä?”. Ai että jos lopetat pornon katsomisen, muutut silmänräpäyksessä loistavaksi johtajaksi ja firman kurssit ampaisevat pilviin? Ei vakuuttanut.
Jäin kuitenkin seuraamaan Hyvejohtajuus-blogia. Satunnaisista pornopaastoartikkeleista huolimatta blogissa oli kuitenkin myös paljon asiaa ja pohdintaa johtajuudesta, mikä kiinnosti.
Varsinaisessa hyvejohtajuudessa ja sen käyttämissä käsitteissä jokin silti nakersi. Myönnettäköön, että mukana oli myös sitä, että hyveistä puhuminen ei ole järin seksikästä. Se ei kuitenkaan ollut varsinainen ongelma. Suurempi ongelma oli hyveiden ja hyvejohtajuuden epäkonkreettisuus ja korkeissa sfääreissä liihottelu, josta ei saanut otetta. Ei puhuttu yhtään siitä, mitä johtajan pitäisi käytännössä tehdä.
Käytäntö on tässä tärkeä sana. Aloin lukea suomalaisia bisnesblogeja Jari Parantaisen blogien kautta. Jarin blogeja lukeneet tietävät, että tällä tuotteistaja-, sissimarkkinointi– ja gurumarkkinointi-ihmeellä on äärimmäisen konkreettinen kirjoitustyyli: ”Jos teet bisnestä näin, et onnistu, koska asiakas pelkää ostaa sinulta. Saat ostamisen esteet poistettua, kun annat asiakkaalle oikeuden palauttaa tuote ja saada rahat takaisin, jos hän ei ole tyytyväinen” ja niin eteenpäin.
Hyvejohtajuudessa ei kuitenkaan ollut mitään konkreettista, vaan blogi oli täynnä yleistä lätinää. Miten hyveellisenä ihmisenä oleminen muka auttaisi johtajaa?
Sitten päässä naksahti.
Ajattelen niin, että jokaisessa organisaatiossa jokaisella henkilöllä tulee olla jokin järkevä syy siihen, miksi juuri hän on osa organisaatiota. Firmassa on insinööri, koska hän osaa suunnitella firmalle teknisiä laitteita ja rakennelmia paremmin kuin muut firman henkilöt. Firmassa on juristi, koska hän tuntee lain kiemurat paremmin kuin muut firman henkilöt. Firmassa on palkanlaskija, koska hän osaa laskea firman henkilöstön palkat paremmin kuin muut firman henkilöt. Jos joku firman henkilö olisi parempi jossain toisessa tehtävässä, hänen tulisi olla siinä tehtävässä. Muuten tilanne on järjetön. Johtajan on siis oltava paras johtamaan.
Nyt voidaan tietysti kysyä, miten voidaan todeta, onko firman henkilö hommassaan parempi kuin toinen. Se on helppoa: esimerkiksi insinööri voi vetää laskelmat esiin ja näyttää, että silta yksinkertaisesti romahtaa jos siihen ajaa niin ja niin painava rekka. Juristi voi kaivaa pykälät ja oikeustapaukset esiin ja näyttää, että näin se menee. Palkanlaskija voi laskea palkat vaikka toisen silmien edessä; siitä se näkyy.
Mutta miksi johtajan tekemät ratkaisut olisivat parempia kuin muiden? Milloin ne ovat parempia? Miten sitä voidaan mitata? Varsinkin aloittelevalle johtajalle tämä on ongelma. Jos joku väittää vastaan, johtaja menee helposti hämilleen, jopa lamaantuu. ”Olenko varma, että minun ehdottamani ratkaisu on paras? Toimiiko se? Aiheuttaako se organisaation tuhon? Entä jos tuo toinen onkin oikeassa? Sitten se tulee lällättelemään että ’minähän sanoin’! En ehkä uskallakaan tehdä ratkaisua…” Virheen pelko lamauttaa johtajan.
Kaikki kuitenkin tietävät, että johtaja, joka ei tee ratkaisuja, ei ole mikään johtaja. Myöskään kaikkia muita alati myötäilevä johtaja ei ole johtaja; johtajan tehtävä organisaatiossa on tehdä parempia päätöksiä kuin muut. Tästä seuraa, että toteuttaakseen tehtäväänsä johtajan täytyy olla jossain vaiheessa eri mieltä kuin muut ja saada joku muuttamaan mielensä. Muuten johtaja on hyödytön.
Mutta miten päätöksien paremmuutta voidaan mitata?
Naksahdus kuului siitä, kun ymmärsin, että nimenomaan tässä on hyvejohtajuuden äärimmäisen konkreettinen sovellus. Olenko harjoittanut päätöstä tehdessäni viisautta, vai toiminko sokeasti? Teenkö päätöksen rohkeasti, vai hallitseeko päätöksentekoani pelko? Toiminhan kuitenkin itsehillinnän puitteissa, enkä vain opportunistisesti? Onko päätökseni oikeudenmukainen? Pyrinkö palvelemaan päätökselläni myös muita, enkä vain itseäni? Ja niin edelleen.
Jos johtaja pystyy itselleen rehellisesti vastaamaan hyveellisyyden kysymyspatteriin ”kyllä”, päätös on varmasti sellainen, jonka takana johtaja voi seistä. Sellaisessa päätöksessä ei ole mitään pelättävää eikä hävettävää. Sellaisen päätöksen uskaltaa tehdä aloittelevakin johtaja. Sellaisen päätöksen on pakko olla hyvä päätös.
Jokainen ymmärtää, että pelkurimaiset, sokeasti tehdyt tai opportunistiset ratkaisut ovat huonompia kuin niiden vastakohdat.
Hyveellinen päätös on siis myös parempi päätös! Ja koska johtajan tehtävänä on olla muita parempi johtaja ja tehdä muita parempia päätöksiä, hänen täytyy myös olla hyveellisempi kuin muiden.
Hyvejohtaminen ei tietenkään takaa, etteikö päätös voisi jälkikäteen paljastua huonoksi eikä vapauta johtajaa vastuusta tällaisen päätöksen suhteen. Tärkein on kuitenkin päätöksenteon hetki, koska silloin toimitaan sillä tiedolla mitä on. Ja silloin hyvejohtaminen vapauttaa johtajan tekemään päätöksiä, joiden takana tämä voi varmuudella seistä, sillä hän on tehnyt päätöksensä mahdollisimman hyveellisesti.
Ja siinä hyvejohtajuus auttaa konkreettisesti.
Hieno kirjoitus! Uskon, että moni blogia seurannut lukija löytää itsensä näistä teksteistä. D
Olipa ilo lukea tällainen ”kääntymiskertomus” 🙂 Inspiroivaa!
What a refreshing article!
If all leaders would have the courage and to stop and ponder on the ’whys’ and ’what fors’, behind their actions and thoughts, what a change it would bring about in families, societies, businesses, and governments.
If we could then move on from analyzing decisions to acting through on them, what a super example for the younger family members, fellow citizens, business people and government officials!
It is a bit like, ’if you give a man a fish he will have food for a day. If you teach him to fish, he will have food for life.’ Think of all the fish our children would have to eat!
So we ponder, discuss, and decide accordingly. In the beginning it will be with more hesitation and, at times, trepidition but, be brave. Courage is not the absence of fear, but the ability to act inspite of it.
Hienosti kiteytetty ja avattu oman oivalluksen kautta! Rohkaiset johtajat kääntämään katseen arvoihin ja päätösten muihin tukipilareihin.
Kiitoksia kaikille kommentoijille! Toivotaan että tästä on blogin lukijoille apua, kuten Emil ja Daniel viittasittekin.
Lori: you’re on the right track, although I would expand that a bit – _everybody_ should think on the whys and what fors 😀 But I agree, especially on the fish proverb.
Nina: kiitokset! Täytyy kyllä sanoa, että hetki siihen meni. Mutta kai tästä jollekulle hyötyä on – kaveri käväisi lukemassa hyvejohtajuutta ja totesi ensin lähestulkoon suoraan että ”mitä helvettiä toi oikein on” ennen kuin luki tämän kirjoituksen. No, katsotaan jos tästä olisi tosiaan yleisemminkin apua. Toivotaan näin! 😀
Jussin kirjoitus sai minut pohtimaan sekä johtamista että moraalia. Jussi kirjoittaa: ”Hyveellinen päätös on siis myös parempi päätös! Ja koska johtajan tehtävänä on olla muita parempi johtaja ja tehdä muita parempia päätöksiä, hänen täytyy myös olla hyveellisempi kuin muiden. Hyvejohtaminen ei tietenkään takaa, etteikö päätös voisi jälkikäteen paljastua huonoksi eikä vapauta johtajaa vastuusta tällaisen päätöksen suhteen. Tärkein on kuitenkin päätöksenteon hetki, koska silloin toimitaan sillä tiedolla mitä on.”
Hyveellinen päätös voi olla moraalisesti kiitettävä päätös, mutta ei välttämättä paras päätös. Kari ei erota toisistaan erilaisia arvoja: moraaliset arvot ovat vain yksi arvojen laji. Firmassa on otettava huomioon myös tehokkuus ja muut taloudelliset arvot. Moraali asettaa taloudellisellekin toiminnalle reunaehdot, mutta yrityksellä ei ole varsinaista moraalista tehtävää yhteiskunnassa.
Jos yritysjohtaja ajattelee, että hänen on oltava firman kaikkein hyveellisin työntekijä, mennään metsään. On harhaa ajatella, että moraaliset hyveet voisivat olla nimenomaan johtajan ominaisuuksia ja että johtaja johtajana olisi tai voisi olla kaikkein hyveellisin. Jussi Kari näyttää edustavan platonilaista johtamisajattelua (jossa johtajien on oltava hyveellisimpiä), mutta aristotelismi, jonka mukaan hyvää elämää koskeva asiantuntemus ei rajoitu eikä kasaannu johonkin luokkaan tai ihmisryhmään, on mielestäni realistisempi ja prudentiaalisempi lähtökohta.
Jos johtajalla on velvollisuus harjaantua hyveissä – tai kilvoitella – se voi perustua vain siihen, että hän on ihminen eikä siihen, että hän on johtaja. Hyvejohtaja, joka ajattelee harjaantuvansa hyveissä ja voivansa sillä voimalla johtaa paremmin, on vaarassa erehtyä kauhistuttavalla tavalla.
Hei Jaana,
kiitokset tiukasta kommentista!
Ymmärrän mitä tarkoitat sillä, että hyveellinen päätös ei välttämättä ole paras päätös ja on totta, että esimerkiksi yritystoiminnassa on muitakin arvoja kuin vain hyveellisyys. Firman tehtävänähän on tuottaa omistajilleen rahaa.
Hyveellisyys ja taloudellinen järkevyys eivät kuitenkaan mitenkään sulje toisiaan pois, vaan tukevat toisiaan. Taloudellisesti järkevä toimintatapa on yleensä nimittäin myös VIISAS toimintatapa, ja viisaus onkin yksi hyveistä.
Kieltämättä ei-hyveellinen toimintatapa voi olla taloudellisesti tehokkain (esimerkiksi härskin häikäilemättömät, opportunistiset kikkailut ja keinottelut). Väitän kuitenkin, että näin on vain lyhyellä aikavälillä. Pitkällä aikavälillä epärehellinen, muiden hyväksikäyttöön tai riistoon pohjautuva ei-hyveellinen toiminta ei kuitenkaan voi olla paras mahdollinen toimintatapa. Ihmiset ovat varsinkin nykyisessä yhteiskunnassa hyvin alttiita vaihtamaan firmaa (niin työntekijöinä kuin asiakkainakin!), jos firman toiminta on epäeettistä. Firman kestävyyden ja jatkuvuuden kannalta hyveellinen toiminta siis on kuin onkin tärkeää. Myös esimerkiksi yhteistyökumppanit voivat kaikota, jos firma puukottaa jatkuvasti selkään ja ajaa vain omaa etuaan muista välittämättä. ”Paskan jätkän” / ”Paskamaisen firman” maine leviää nopeasti ja parhaimmillaan tappaa firman.
Olen ainakin lukevinani riviesi välistä, että ymmärrät hyveellisen ihmisen toiminnan kärjistäen niin, että ainoat asiat, mitä hän tekee, on köyhien ja vähävaraisten auttaminen ja muiden huomioonottaminen. Ei se näin mene. Hyveellinen johtaja ei voi toimia taloudellisesti epärationaalisesti (vaikkapa lahjoittamalla koko firman omaisuuden köyhille Afrikan lapsille), sillä se on epärationaalista; siten epäviisasta ja siten epähyveellistä.
Siinä olet täysin oikeassa, että hyveellisyys ei rajoitu vain johtajiin eikä siten ole pelkästään johtajien asia. Ei olekaan. Se on kaikkien asia. Mutta koska johtajan on oltava paras johtaja ja uskallettava (rohkeus) tehdä parhaita päätöksiä (viisaus), hänen on myös oltava kaikista hyveellisin. Hyveet ovat siis tärkeitä kaikille, mutta erityisen tärkeitä ne ovat johtajille.
Hei Jussi,
Hieno kirjoitus! Ja hieno vastaus Hallamaalle! Tsemppiä.
Kirjoitus meni heittämällä blogin parhaiden vieraskynien joukkoon. Todella raikasta.
Kun kerran et kaihda edes sosiaalietiikan professorin tiukkaa kommenttia, uskaltaa myös tällainen pelkkä tohtorikoulutettavakin kysyä kiperiä. 😉
Kysymykseni koskee mainitsemiasi pornoartikkeleita. Hyvejohtajuus-blogissa on sen reilun kolmen elinvuoden aikana julkaistu 280+ artikkelia. Niistä kaksi (0,7 %) on käsitellyt pornoa.
Ensimmäinen näistä, Jussi Ruokomäen artikkeli Porno, puoliso ja perhe (26.1.09) väitti, että pornolla on vahingollisia seurauksia koko kuluttaja-tuottaja -ketjussa sekä kaikissa sen oheisryhmissä.
Toinen, oma artikkelini Johtajat: pornoholics anonymous (12.4.10) käsitteli teemaa hyveidän näkökulmasta ja väitti, että pornoriippuvuus voi heikentää johtajan itsehillinnän hyvettä ja sitä kautta hänen päätöksenteko- ja keskittymiskykyään.
Olitko jomman kumman artikkelin kanssa eri mieltä?
Kiitokset Oskarille ja Jasonille palautteesta!
Ja hyvä kysymys, Jason. Saattaa olla, että se oli nimenomaan tuo Jussi Ruokomäen Porno, puoliso ja perhe, mikä sattui olemaan etusivulla kun tähän blogiin ensimmäistä kertaa törmäsin.
Riippuu varmaan puolisosta, miten tämä pornon katsomiseen suhtautuu. Tiedän kyllä pariskuntia, jotka katsovat pornoa yhdessäkin. Toisaalta tiedän myös parikin tapausta, jossa pornon katselu on johtanut avioeroon.
Sinällään lienee kuitenkin selvää, että korkean moraalin ylläpitäminen lienee itseään tukevaa. Mikäli on muutenkin vaistojensa ja mielihalujen vietävissä, lienee niiden vietävissä helpommin silloinkin kun olisi kyse jostain ”vieläkin tärkeämmästä” (mitä se sitten onkaan).
Joten ei, sinällään en ole eri mieltä artikkelien kanssa. Mutta luinkin nuo artikkelit silloin, kun en vielä ollut ymmärtänyt hyvejohtajuuden toimintaa 😉
Jaana Hallamaa kirjoittaa: ”Hyvejohtaja, joka ajattelee harjaantuvansa hyveissä ja voivansa sillä voimalla johtaa paremmin, on vaarassa erehtyä kauhistuttavalla tavalla.”
Hallamaa voisi hieman perustella tätä loppuosaa. Mikäli johtaja/hyvejohtaja pyrkii kohtelemaan mm. oikeudenmukaisesti alaisiaan, niin miten hän voi ”erehtyä kauhistuttavalla tavalla”? Tuleeko hän mahdollisesti huomaamattaan ”ylentämään” itsensä?
Sen sijaan johtaja, joka on valmis parjaamaan ja kohtelemaan välinpitämättömästi alaisiaan aina tilaisuuden tullen, niin tuskin se oikein edistää yrityksen työntekijöiden hvyinvointia ja työtehokkuutta. Joka tapauksessa on varsin selvää, että johtajalla on kaikkein suurin merkitys yrityksessä kokonaisuutta ajatellen.
Tuskinpa siitä ainakaan haittaa on, vaikka yrityksen johtaja omaa suurimmassa määrin kaikki klassiset hyveet ajallisesti.