Kannattaako presidentin pöksyihin – saatikka yrityksen johtoon – sittenkään odottaa ja etsiä mahdollisimman moitteetonta, särötöntä ihmistä? Ajat ovat haastavia jälleen, tiedättehän, eivätkä vähiten johtajuuden vaatimusten
Avainsana: johtaja
Elokuva-analyysi toimintapätkistä Kapteeni Amerikka ja Transformers III, joiden digitaaliset tallenteet tulevat markkinoille juuri ennen pukin kiertolennon lähtölaskentaa. Kirjoittaja vertaa elokuvien pääsankarien johtajuuskuvaa toisiinsa. Miksi hän pitää
Ei ole helppoa vetäytyä muutamaksi päiväksi pohtimaan omaa elämäänsä. Kynnys on aina korkea, mutta kannattaa uskaltaa. Tulokset saattavat yllättää. Pari viikkoa sitten siirryin eläkkeelle. Päätin
Johtajaksi tuleminen on kuin kermakakun leipominen. Onnistuminen edellyttää kaikkia oikeita aineksia. Tämäkään ei yksin riitä. Tarvitaan myös oikeat leivontavaiheet ja reseptinmukaiset ainesmäärät. Mistä aineksista on
Yhteiskunnallisessa keskustelussa puhutaan usein hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta. Lääkkeeksi on esitetty erilaisia tapoja yrityksen yhteiskuntavastuu toteutumisesta. Mutta jotta yhteiskuntavastuuajattelu aidosti edistäisi hyvää, vaaditaan selvä käsitys vastuusta ja
Hyvejohtajuus-blogissa on puhuttu johtajista kyllästymiseen asti. Entä alaiset: Onko heille tarjolla jotakin? Eikö johtajuus ole tarkoitettu kaikille? ”Eläköön hyve-alaisuus!” sanoo Santi Martínez. Monille sana johtajuus
Voiko politiikko olla työpaikkakiusaaja? Politiikkojen koulukiusaamisen suhteen tavoitellaan urheasti nollatoleranssia. Silti voi käydä kuten usein vanhempainilloissa: poissa ovat juuri ne vanhemmat, joiden olisi eniten syytä
Mitä on johtaminen, mitä johtajuus? Rajanveto on hankala, ehkä tarpeetonkin tehdä. Seuraavat lainaukset painottuvat kuitenkin johtajuuteen ja toivottavasti avaavat osaltaan tätä kysymystä. Warren G. Bennis: